Prosciutto-kananmunakupit

  • 19.12.2016
  • Ei kommentteja

prosciutto-kananmunat-2-fannikanei.jpg

Kun yhdistetään ilmakuivattu kinkku ja kananmunat. Silloin ollaan hyvän äärellä.

Jouluna kuuluu fiilistellä aamiaisella. Suurempaa hifistelyä tämä ei kuitenkaan kaipaa – esimerkiksi tällaiset ihanat kananmunakupit syntyvät super helposti. Käytin muffinssipannua, jossa kananmunat kypsyvät kaikki kerralle eikä erillisiä kuppeja tarvita. Tavalliseen metalliseen muffinssipannuun mahtuu 12 kananmunaa kerralla. Meillä ei ollut ihan tarpeeksi isoa porukkaan niiden syömiseen, joten tein kahdeksan uunimunaa.

Pannun kupit vuorataan ohuilla prosciuttosiivuilla. Sen päälle laitetaan vähän juustoa ja sitten kananmuna. Loraus kermaa pitää kananmunat mehevinä. Mausteeksi käytin timjamia, ja tietysti perinteinen mustapippuri ja suola toimii myös loistavasti. Paista kananmunia oman makusi mukaan. Vartin paistoajan jälkeen ne olivat meidän makuun sopivat – valkuainen oli täysin hyytynyt ja keltuainen vielä herkullisen pehmeää.

prosciutto-kananmunat-fannikaneli.jpg

 

Prosciutto-kananmunat

– 8 kpl_m prosciuttoviipaletta
– 8 kpl_m kananmunaa
– 1 dl kuohukermaa
– 1 1/2 dl parmesaaniraastetta
– timjaminlehtiä
– 1 rkl öljyä

Voitele muffinssipannu kevyesti öljyllä. Vuoraa vuoan kolot ilmakuivatun kinkun siivuilla. Ripottele jokaiseen kuppiin vajaa ruokalusikallinen raastettua parmesaania.

Riko kuppeihin kananmunat. Lorauta jokaisen munan päälle noin teelusikallinen kermaa. Ripottele päälle  timjamia.

Paista kananmunia 200 asteessa uunin keskitasolla 15 minuuttia kunnes valkuaiset ovat kiinteät ja keltuianen vielä aavistuksen pehmeää keskeltä. Nosta munakupit muffinssipannusta tarvittaessa veitsellä reunoilta auttaen. Tarjoile lämpiminä.

Parsa-uunimunapannu

  • 2.7.2016
  • Ei kommentteja

parsa-uunimunat-fannikaneli.jpg

Kaupoissa on ollut nyt upeita kotimaisia parsoja. Niitä katsellessa herää aina unelma kasvattaa parsoja vielä joku päivä itse. (Ensin täytyy vaan hankkia puutarha!) 

Ajattelin kokota niistä lomaviikonlopun helpon aamiaisen. Otin kaapissa muutaman pienen valurautapannun. Tuoreet parsat eivät kaipaa paljon muita makuja samalle pannulle. Kananmunat ja parsa ovat parhaat kaverit – niiden maut sopivat yhteen täydellisesti.

Pyörittelin parsoja kuumennetulla pannulla lorauksessa oliiviöljyä herätellen niiden aromit. Sitten rikoin mukaan pari kananmunaa ja lorautin niiden sekaan lusikallisen kermaa. Sitten vaan pannut uuniin. Alla oleva ohje on yhdelle pannulle, yhdelle syöjälle. Kerro ohje sen mukaan monta syöjiä on.

Dippaile paahdettuja parsanvarsija ja paahdettua leipää pehmeäksi paistuneisiin kananmuniin. 

Mukavaa viikonlopun aamupalaa!

Parsa-uunimunapannu

– 5 kpl_m vihreää tankoparsaa
– 1 rkl oliiviiöljyä
– 2 kpl_m kananmunia
– 1 rkl kuohukermaa
– suolaa ja mustapippuria

Tarjoiluun
– paahtoleipää

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla muutama minuutti.

Nosta parsat pannun reunoja vasten ja riko pannulle kananmunat. Lorauta niiden keskelle kermaa. Anna pannun kuumentua uudelleen hetki liedellä ja siirrä se uuniin.

Paista 175 asteisessa uunissa viitisen minuuttia tai kunnes valkuaiset ovat kiinteät ja keltuainen vielä jouksevaa.

Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Tarjoile paahtoleivän kanssa.