Täytetyt kananmunat

  • 27.4.2015
  • Ei kommentteja

taytetyt-kananmunat-2-fannijakaneli.jpg

Täytetyt kananmunat ovat aika fiksu keksintö. Keitetty munanpuolikas on kuin pieni kulho, joka kuin odottaa täytettä. Keltuaisissa taas on maailman samettisin rakenne – täydellinen täytteeseen siis.

 

En ole ollut yksilläkään nyyttäreillä Amerikassa, joissa ei olisi tarjottu täytettyjä kananmunia, deviled eggsejä. Ne sopivatkin kyllä hyvin erilaisiin kekkereihin, ja vaikka niillä on aikamoinen retro leima, kääntyvät ne hyvin myös moderniksi tarjottavaksi. Kerroinkin eilen, että lauantain auringonpaiste houkutteli meidät etsimään uutta piknikpaikkaa pääkaupunkiseudulle muuttamisen jälkeen. (Pitäähän oma vakkaripaikka löytää ennen kesää!) Kokosin ensimmäiselle piknikille muutaman helpon naposteltavan, jotka saattaisivat ehtiä mukaan myös teidän vappumenun suunnitteluun. Vappubrunssille tai piknikille nämä suolaiset naposteltavat sopivat nimittäin ihan täydellisesti!

 

Reseptivariaatioita täytetyille munille löytyy vaikka kuinka. Tein täytteen tällä kertaa klassikkoversiona – majoneesilla, sinapilla ja ruohosipulilla. Majoneesin sijaan keltuaisiin voi sekoittaa hyvin myös ranskankermaa tai kreikkalaista jugurttia. Sinapeista valitsin mukaan hunajaisen dijonin, mutta erilaisia sinappeja voi myös sekoittaa. Lusikallinen makeaa ja toinen vaikkapa tulisempaa. Amerikkalainen kirkkaankeltainen sinappi taas tuo täytteeseen voimakkaan hienon värin.

 

Parasta munien täytteessä on ehdottomasti sen samettisuus. Sekoita täytettä haarukalla kunnes se on tasaisen täyteläistä. Jos seos tuntuu liian jämäkältä, mukaan voi lisätä tässä vaiheessa vielä lisää majoneesia. Täytteen pitää olla niin pehmeää, että se on helppo lusikoida munanpuolikkaisiin. Pursotinta ei tämä tyttö jaksa käyttää. Täyte jakautuu munanpuolikkaisiin juuri sopivasti kun sitä kasaa pieniksi kukkupäiksi. Sitten päästään hauskimpaan vaiheeseen, koristeluun!

 

Sinapin ja ruohosipulin lisäksi makuihin sopii kivasti paprikajauhe. Käytin savustettua paprikajauhetta, josta tulee hyvä tumma aromia, mutta ihan tavallinen paprikajauhe sopii hommaan yhtä hyvin. Ruohosipulin lisäksi valitsin yrteistä tillin. En sekoittanut paprikaa tai tilliä täytteeseen vaan säästin ne päälle ripoteltaviksi.

 

Olen niin innoissani huomisen postauksen aiheesta. Kerron nimittäin lisää mitä muuta meidän piknikillä syötiin, ja aah, ne maisemat! Luvassa rutkasti meri-ilmaa (tuulta!) ja vapputunnelmia vähän ennakkoon.

 

Huomenna siis luvassa jatkoa vappumenun ideointiin ja iso kasa kuvia! Kivaa maanantaita!

taytetyt-kananmunat-vaihe.jpg

taytetyt-kananmunat-fannijakaneli.jpg

 

Täytetyt kananmunat

– 8 kpl_m kananmunaa
– 3 rkl majoneesia
– 3 tl hunaja-dijonsinappia
– 2 rkl ruohosipulia
– suolaa ja pippuria

Koristeluun
– savupaprikajauhetta
– chilihiutaleita
– ruohosipulia
– tilliä

Keitä kananmunat. Laita kananmunat kattilaan ja peitä ne kylmällä vedellä. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja vähennä lämpöä, kunnes vesi poreilee tasaisesti. Keitä munia 10 minuuttia.

Kaada vesi pois ja laske kattilaan kylmää vettä. Anna jäähtyä muutama minuutti vedessä ja kuori munat. Halkaise munat terävällä veitsellä pituussuunnassa.

Laita keltuaiset kulhoon. Sekoita joukkoon majoneesi, sinappi ja hienonnettu ruohosipuli. Vatkaa haarukalla kunnes seos on tasaisen samettista. Laita seokseen lisää majoneesia jos se tuntuu liian jähmeältä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lusikoi täyte munanpuolikkaisiin. Ripottele pinnalle savupaprikajauhetta, chilihiutaleita, ruohosipulia ja tilliä.

Cocktail hour: Friteeratut oliivit

  • 12.3.2015
  • Ei kommentteja

friteeratut-oliivit-4-fannijakaneli.jpg

Pe-pe-perjantai! Joskus mikään ei ole kivempaa kun istahtaa sohvalle, potkaista jalat pöydälle, hörpätä jääkylmää juomaa ja napata hammastikulla suuhun pari oliivia. Meidän baarikaapissa on aina pari suosikkia, vermouthia ja giniä – ja pakastimessa reilusti jäitä (jos ei olla unohdettu täyttää jääpalatarjotinta) ja jääkaapissa melko varmasti purkki oliiveja. Valmiina cocktail houriin!

 

Olen löytänyt ginin maun ulottuvuudet vasta muutama vuosi sitten kun join elämäni parhaan cucumber gin tonicin kuumana päivänä terassilla, Amerikan itärannikon pienessä kylässä. Sitä ennen sen maku ei vaan kolahtanut, mutta yhtäkkiä kurkku ja gin vaan toimi!

friteeratut-oliivit-7-fannijakaneli.jpg

Mikä suosikkijuomasi tai viikonloppuillan vakkaricocktailisi onkaan, niin tämä suolainen naposteltava käy sen kylkeen. Friteeratut oliivit tuntuvat aluksi oudolta idealta, mutta kerran niitä ravintolassa maistaneena, halusin saada niistä täydellisen rapeita myös kotona. Friteeraus tuntuu yleensä hankalalta, mutta oliivien paistamiseen tarvitset vain muutaman sentin öljyä pannun pohjalle. Ja mitä pienempi pannu, sitä vähemmän öljyä tarvitset.

 

Valkkaa kaupan valikoimasta mahdollisimman laadukkaat vihreät oliivit – isot toimivat tässä pieniä paremmin. Oliivit voi täyttää parilla murulla sinihomejuustoa jos haluat, mutta paistetut oliivit toimivat loistavasti myös ilman juustoa. Leivitä oliivit pankojauhoissa (paras valinta huippu rapealle pinnalle) tai vaihtoehtoisesti korppujauhoissa. Paista rapsakaksi kuumassa öljyssä pari kertaa kääntäen.

 

Nauti lämpöisinä kylmän juoman kanssa. Hyvässä seurassa, tietty.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

 

friteeratut-oliivit-6-fannijakaneli.jpg

friteeratut-oliivit-2-fannijakaneli.jpg

friteeratut-oliivit-3-fannijakaneli.jpg

 

Friteeratut oliivit

– 20 kpl_m oliiveja
– 50 g sinihomejuustoa (rasvaa 30 %)
– 4 rkl vehnäjauhoja
– 1 kpl_m kananmuna
– 1 dl pankojauhoa
– rypsiöljyä

Huuhtele ja kuivaa oliivit. Jos haluat, täytä kivettömät oliivit muutamalla murulla sinihomejuustoa.

Kaada kattilan pohjalle pari senttiä öljyä. Kuumenna öljy reilulla keskilämmöllä. Testaa kuumuutta pienellä palalla leipää. Kun leipä alkaa ruskistua heti kun pudotat sen kattilaan, öljy on tarpeeksi kuumaa. Säädä lämpöä pienemmälle jos leipä palaa.

Laita vehnäjauhot, vatkattu kananmuna ja pankojauhot kaikki eri lautasille.

Pyörittele oliivi jauhossa, kananmunassa ja pankossa. Käytä tarvittaessa apuna lusikkaa.

Laita leivitetty oliivi kuumaan öljyyn lusikalla. Paista kullanruskeaksi muutaman kerran käännellen.

Nosta friteerattu oliivi hetkeksi talouspaperin päälle lautaselle. Leivitä ja paista loput oliivit. Tarjoile lämpimänä suosikki juomasi kanssa.

Rapeat merisuola-etikkaperunat ja Aperol Spritz

  • 10.9.2014
  • Ei kommentteja

etikkaperunat-aperol-spritz-fannijakaneli.jpg

Sääkartta on täynnä kesäisiä lukemia koko viikolle. Siitä ei voi kun tykätä näin syyskuun puoliväliä kolkutellessa. Vaikka syksyfiilis on ottanut jo pikkuhiljaa yliotetta, on vielä häivähdys kesästä jäljellä.

Nyt on sopiva hetki sekoittaa vielä yhdet Aperol Spritzit ja kippistää kesälle.

Niille loputtomalta tuntuville auringonlaskuille. Ulkona kokkaamiselle ja grillin savulle. Ennätyslämpimille uimavesille ja kalareissuille. Aurinkorasvan tuoksulle ja ihoon tarttuneelle hiekalle. Hyville lauturin nokassa luetuille kirjoille. Nauruille tärkeinpien ihmisten kanssa. Huolettomuudelle.

Tästä on hyvä siirtyä syksyyn pienin askelin. Rapeiden perunoiden äärellä ja lasillinen kesää hyppysissä.

 

Aperol Spritz 2 osaa Aperolia, 3 osaa kuoharia ja 1 osa soodavettä. Jääpaloja ja appelsiini- tai sitruunaviipaleita lasiin.

Rapeat merisuola-etikkaperunat

– 500 g perunoita
– 1.5 dl väkiviinaetikkaa
– 2 rkl voita
– sormisuolaa
– mustapippuria
– ruohosipulia

Pese ja kuori perunat. Uuden sadon perunoita ei tarvitse kuoria. Leikkaa perunat reilun kokoisiksi lohkoiksi.

Peitä perunat vedellä kattilassa. Lisää veteen etikka ja reilu hyppysellinen suolaa. Keitä perunat napakan kypsiksi 20 minuuttia. Kaada vesi pois ja anna perunoiden jäähtyä.

Kuumenna voi reilulla keskilämmöllä pannulla. Paista perunat voissa välillä käännellen 10 minuuttia kunnes ne ovat saanet rapean pinnan.

Mausta perunat hyvälaatuisella merisuolalla ja mustapippurilla. Ripottele päälle hienonnettua ruohosipulia.