Sipuli-sinihomejuustosalaatti ja lämmin pekoni-dijonkastike

  • 19.1.2016
  • Ei kommentteja

sipuli-sinihomejuustosalaatti-fannikaneli.jpg

Kirjoitin eilen ruuan polttamisesta – tällä kertaa ihan tarkoituksella! Pehmeän makeisiin paistettuihin sipuleihin saa nimittäin upean maun paahtamalla niihin tumman hiiltyneet reunat. Lue täältä lisää näistä poltetuista sipulin ”terälehdistä”.

Me napostiin osa paahtuneista sipuleista ihan sellaisenaan, ja niiden maku insproi tekemään ekstra herkullisen salaatin. Tässä salaatissa ei säästellä makua! Sipulin kaveriksi salaattiin pääsi pekoni ja sinihomejuusto, ja kastike se vasta ihanaa onkin. Hykertelin onnesta tätä salaattia lautaselle kootessani – kaikki salaatin osat on meidän ultimate herkkuja ja ennen kaikkea ne sopii täydellisesti yhteen.

sipuli-sinihomejuustosalaatti-3-fannikaneli.jpg

Tein tällä kertaa lämpimän salaatinkastikkeen. Ajatus lämpimästä sinappisesta kastikkeesta tuntui juuri sopivalta sipulin, pekonin ja sinihomejuuston kanssa talvikauden salaattiin.

Kastikkeen maku rakennetaan paistinpannulla. Paistoin pannulla ensin pekonisiivut rapeiksi ja nosti ne lautaselle odottelemaan salaattia. Jätin pannulle parin ruokalusikallisen verran pekonin paistorasvaa ja nostin pannun pois liedeltä. Lisäsin pannulle lorauksen oliiviöljyä ja omenaviinietikkaa. Sekoitin mukaan aavistuksen sokeria ja hunaja-dijonsinappia. Sitten pannun voi nostaa takaisin liedelle ja lämmittää kastikkeen kevyesti sekoitellen parin minuutin ajan. 

Salaattipohjaksi tähän sopii parhaiten napakat salaatit, pinaatti ja lehtikaali. Olen tykästynyt nyt erityisesti pienissä ruukussa myytäviin lehtikaaleihin – ne ovat raakana suuremmiksi kasvaneita lehtikaaleja pehmeämpiä ja miedompia. Valkkaa mukaan siis mitä kaupasta löytyy ja mieli halajaa.

Ripottele vihreän salaattipedin päälle pekonia ja sinihomejuustoa. Kokoa sipuleita kunnon kasa ja lorauta päälle lämmintä pekoni-dijonkastiketta. Nautiskeluhetkiä pakkasviikkoon!

sipuli-sinihomejuustosalaatti-2-fannikaneli.jpg

 

Sipuli-sinihomejuustosalaatti ja lämmin pekoni-dijonkastike


Poltetut sipulit
– 3 kpl_m sipulia
– 2 rkl oliiviöljyä
– sormisuolaa

Pekoni-dijonkastike
– 6 kpl_m pekonisiivuja
– 1 rkl oliiviöljyä
– 2 rkl omenaviinetikkaa
– 1 tl sokeria
– 1 rkl hunaja-dijonsinappia
– suolaa ja mustapippuria

Salaatti
– pinaattia
– lehtikaalia
– 100 g sinihomejuustoa

Kuori ja halkaise sipulit. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy kuumaksi. Laitan sipulit pannulle leikkauspinta alaspäin. Vähennä lieden lämpöä ja paista sipuleita miedolla keskilämmöllä 20 minuuttia kunnes pinnat ovat saaneet tumman värin.

Laita pannu 150 asteiseen uuniin ja paista 10 minuuttia. Anna sipuleiden jäähtyä hetki ja leikkaa kannat pois. Erottele sipulipuolikkaiden kerrokset toisistaan. Ripottele päälle sormisuolaa.

Paista pekonisiivut rapeiksi pannulla. Nosta ne talouspaperin päälle lautaselle.

Säästä pari ruokalusikallista pekonin paistorasvaa pannulle. Sekoita pannulle loraus oliiviöljy, omenaviinietikka, sokeri ja hunaja-dijonsinappi. Nosta pannu liedelle ja kuumenna miedolla lämmöllä pari minuuttia välillä sekoitellen. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita babypinaatti ja lehtikaali salaattipohjaksi. Voit käyttää myös erilaisia salaatteja ja rucolaa.

Murenna pekoni ja sinihomejuusto salaatin joukkoon. Lisää mukaan sipulit ja lusikoi päälle lämmintä kastiketta.

Poltetut sipulin terälehdet

  • 18.1.2016
  • Ei kommentteja

poltetut-sipulit-4-fannikaneli.jpg

Miten teidän viikonloppu meni? Meillä syötiin lauantaina blinejä, tai siis siskon luona, jossa herkuteltiin pitkän kaavan mukaan myöhään iltaan. Muutenkin viikonloppu oli rento – kotoilu osaa sitten olla mukavaa kun ulkona on tuollainen pakkanen.

Lueskelin kahvikupposen ääressä ison kasan ruokalehtiä. Bon Apetit -lehden tammikuun numerossa pisti heti silmään kuva reunoista hiiltyneistä sipulin paloista. Ajattelin, että näytä täytyy kyllä kokeilla!

Polttaminen tai tummaksi hiillostaminen on ollut yksi ruokamaailman trendejä viime vuosina. Reilun tummaksi paistettu pinta antaa raaka-aineisiin todella mahtavia aromeita. Paistettujen sipuleiden makeuteen sopii loistavasti aavistuksen palaneiden reunojen pieni kitkeryys. Eikun siis polttamaan ruokaa – ihan tarkoituksella!

poltetut-sipulit-3-fannikaneli.jpg

poltetut-sipulit-fannikaneli.jpg

Kutsun näitä paistettuja sipulin eri kerroksia sipulin terälehdiksi. Jotenkin charred onion petals kääntyy suussa heti sipulin terälehdiksi, vaikkakaan kyse ei siis tosiaan ole kuin monikerroksisesta sipulin rakenteesta. Koverat sipulipuolikkaan kerrokset ovat kuin pieni kuppeja.

Sipulit on helppo paistaa täydellisen pehmeäksi, ja samalla reunat saavat tummanpuhuvan pinnan. Halkaisin sipulit puoliksi, ja jätin niihin molemmat kannat pitämään sipulia kasassa paistamisen aikana.

Lämmitin reilun lorauksen oliiviöljyä paistinpannulla kuumaksi, ja nostin sipulit leikkauspinta alaspäin paistumaan. Sitten lieden lämmön voi laskea lempeälle keskilämmölle ja antaa sipuleiden paistua rauhassa parisenkymmentä minuuttia. Niitä ei kannata siirrellä eikä käännellä – tässä vaiheessa ne saavat reilusti paistuneen pinnan.

Sipuli pehmenee jo pannulla, mutta loputkin osat muuttuvat makean pehmoisiksi uunissa. Tyrkkäsin pannun uuniin vajaaksi vartiksi. En voinut vastustaa kiusausta ottaa esiin töhötintä. Viimeistelin polttimen liekillä sipuleiden pintaan muutaman kunnon mustan reunan, mutta tämä ei kuulu varsinaisesti asiaan – saat sipuleihin oivan paistopinnan pelkästään pannullakin.

Sitten sipulit kannattaa jättää jäähtymään. Tässä vaiheessa kannat voi leikata, ja erottelin eri kerrokset sormin. Muutaman sipulin päälimmäinen kerros kuivahti, ja heitin ne pois kuorien mukana kompostiin.

Valmiit sipulin palaset sopii ihanasti erilaisten ruokien lisämausteeksi. Tai ihan vaan naposteltaviksi. Maku on todella mahtava – kannattaa kokeilla! 

Seuraavassa postauksessa lisää juttua näistä tummaksi hiillostetuista sipuleista, ja ennen kaikkea niille täydellisestä käyttökohteesta. (Sisältää ainakin sinihomejuustoa!)

poltetut-sipulit-2-fannikaneli.jpg

poltetut-sipulit-5-fannikaneli.jpg

 

Poltetut sipulit

– 4 kpl_m sipulia
– 2 rkl oliiviöljyä
– sormisuolaa

Kuori ja halkaise sipulit. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy kuumaksi. Laitan sipulit pannulle leikkauspinta alaspäin.

Vähennä lieden lämpöä ja paista sipuleita miedolla keskilämmöllä 20 minuuttia kunnes pinnat ovat saaneet tumman värin.

Laita pannu 150 asteiseen uuniin ja paista 10 minuuttia.

Anna sipuleiden jäähtyä hetki ja leikkaa kannat pois. Erottele sipulipuolikkaiden kerrokset toisistaan. Ripottele päälle sormisuolaa.