Amerikkalainen nektariini-murupiirakka

  • 30.7.2016
  • Ei kommentteja

nektariinipiirakka-fannikaneli.jpg

Tänä kesänä meidän mökkikeittiössä innostuttiin taas, niin kuin joka kesä, muutamasta uudesta leivontareseptistä. Meille käy aina niin, että kun jokin uusi kokeilu onnistuu, sitä tekee mieli tehdä heti uudelleen. Nyt meille kävi niin kahden muruleivonnaisen kanssa.

Sadepäivinä mökillä leivoin murumuffinsseja kolme satsia. Ensin mustikasta ja sitten vadelmista. (Vattuversio oli muuten vähintään yhtä hyvä!) Suurin osa syötiin ison pöydän ääressä kuistilla porukalla, ja osa meni pakkaseen loppukesän ja syksyn mökkikahveja odottelemaan.

Jos murumuffinssit ovat uusin luottoreseptini, niin B otti kyllä haltuun tämän murupiirakan tekemisen. Meillä oli iso pussi nektariineja grillailua varten, ja B päätti tehdä niistä amerikkalaiseen tyyliin crumble pien. Se on jenkkiklassikko, varsinkin persikoista tehtynä, mutta nektariinit sopivat myös oivasti hommaan.

Amerikkalaisessa murupiirakassa on pâte brisée -pohja, yksinkertainen murotaikinapohja, joka käy melkein piirakkaan kun piirakkaan. Täyte on yleensä lähestulkoon pelkkää hedelmää ja sokeria. Tällä kertaa mukaan keksittiin lisätä myös creme fraichen sattumia. Muutamaa reseptiä mukaillen (kuten tätä Smitten Kitchenin ohjetta) syntyi tämän kesän suosikki ja B:n uusi bravuuri, amerikkalainen nektariini-murupiirakka.

Ja koska piirakka onnistui niin hyvin, B pääsi tekemään heti toisen. Meidän keittiössä on siis murusteltu ihan kunnolla tänä kesänä!

 

Lisää muruja? Tee myös amerikkalaiset mustikka-murumuffinssit!

 

nektariinipiirakka-2-fannikaneli.jpg

nektariinipiirakka-3-fannikaneli.jpg

 

TallennaTallenna

Amerikkalainen nektariini-murupiirakka


Piirakkapohja
– 3 dl vehnäjauhoja
– 1/2 rkl sokeria
– 1/4 tl suolaa
– 115 g voita
– 1/2 dl vettä

Täyte
– 4 kpl_m nektariinia
– 3 rkl sokeria
– 2 dl creme fraichea

Muruseos
– 1 dl vehnäjauhoja
– 1/2 tl leivinjauhetta
– 1 dl sokeria
– 75 g voita

Aloita pohjasta. Yhdistä jauhot, sokeri ja suola. Paloittele kylmä voi pieniksi kuutioiksi, ja nypi voi jauhoseokseen kunnes taikina on noin herneen kokoista murua. Lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita käsin nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Siirrä taikina muovikelmun päälle, painele ohueksi levyksi ja kääri kelmuun. Laita taikina jääkaappiin 30 minuutiksi.

Leikkaa nektariinit reilun kokoisiksi viipaleiksi. Sekoita kulhossa viipaleisiin sokeri ja ripaus suolaa.

Valmista muruseos. Sekoita kulhossa puolet jauhoista, leivinjauhe ja sokeri. Sekoita pehmeä voi jauhojen joukkoon. Lisää loput jauhot ja sekoita muruseoksesi. Voit lisätä tarvittaessa jauhoja, jotta saat sopivan murumaisen rakenteen.

Ota taikina jääkaapista ja painele sen piirakkavuokaan (noin 24 cm). Levitä pari lusikallista creme fraichea piirakan pohjalle. Ripottele 1/3 muruista creme fraichen päälle. Lado sen päälle nektariiniviipaleet. Lusikoi muutama keko creme fraichea ympäri piirakkaa. Ripottele pinnalle loput murut.

Paista 200 asteessa uuniin hieman uunin keskiosaa alemmalla tasolla 50-55 minuuttia kunnes piirakka on kauniin ruskea. Peitä piirakka kevyesti foliolla paiston aikana jos se tummuu pinnasta liikaa. Anna jäähtyä hetki ja tarjoile.

Persikka-clafoutis

  • 2.7.2015
  • Ei kommentteja

persikka-clafoutis-fannijakaneli.jpg

Clafoutis on jo pitkään ollut yksi meidän lempparijälkkäri kesällä. Varsinkin kun saatavilla on hyviä persikoita, nektariineja ja kirsikoita – ne käyvät tämän uunivanukkaan täyteeksi parhaiten. Clafoutiksen ranskalainen alkuperä on vahva, mutta sitä tehdään paljon myös täällä amerikkalaissa keittiöissä.

Paras kuvaus clafoutikselle koskaan on ystäväni sanoin, uunivanukkaan ja suomalaisen pannukakun risteytys. Ihanalla tavalla. Lisää päälle ripaus sokeria ja nauti ihanan täyteläinen vanukas hieman lämpimänä.

Persikka-clafoutis

– 3 kpl_m kananmunaa
– 1 dl sokeria
– 1 tl vaniljasokeria
– 1 1/2 dl vehnäjauhoja
– 1/8 tl suolaa
– 2 dl maitoa
– 1 dl kermaa
– 3 kpl_m persikkaa

Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri käsin hyvin sekaisin pehmeäksi vaahdoksi. Lisää jauhot ja hyppysellinen suolaa. Vatkaa kevyesti tasaiseksi. Vispaa joukkoon maito ja kerma.

Poista persikoista kivet ja viipaloi reiluiksi siivuiksi. Laita persikat voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle vanukasseos.

Nosta vuoka varovasti uuniin keskitasolle. Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia kunnes vanukas on hyytynyt.

Ripottele pinnalle sokeria ja tarjoile lämpimänä.