joululahjat-kirjat2-fannikaneli.jpg

Oletko ehtinyt hankkia jo joululahjoja perheelle ja kavereille? Vaikka olenkin todellinen jouluihminen ja tykkään fiilistellä joulua, lahjojen ostaminen jää usein ihan viime hetkille.

Kova ja kulmikas paketti on ihan parasta löytää kuusen alta! Meillä on jo muodostunut tavaksi, että vaihdamme mieheni kanssa ruokakirjalahjat – molemmat ostavat toiselle juuri täydellisesti sopivan reseptikirjan. Meillä on todella samanlainen maku ruokien suhteen ja innostutaan helposti samoista jutuista. Suurin jännitysmomentti onkin aina… ollaanko ostettu toisillemme samat kirjat vai ei!

Tänä vuonna on ilmestynyt kerrassaan mahtavia ruokakirjoja. Olen selaillut ahkerasti erilaisia opuksia ja etsinyt sitä oikeaa kirjaa B:lle, ja muillekin rakkaille. Erityisesti ihastuin näihin muutamaan kirjaan. Niissä yhdistyvät jotenkin ihanasti laadukkaat ja simppelit reseptit, ja ennen kaikkea mutkaton ja rento asenne ruoanlaittoon.

Hyvin tehdyn reseptiikan lisäksi, ruokakirjan pitää olla ehdottomasti myös visuaalisesti nätti. Ihastelen loputtomasti kauniita ruokakuvia ja taittoa. Ja näissä kirjoissa on kaikkea tätä – jokaisessa omalla tyylillä.

joululahja-kirjat3-fannikaneli.jpg

 

Tarte Tatin – Suuri ranskalainen keittokirja

Prisca Leclerc, Cozy Publishing

Kun sain tämän kirjan käsiini, selailin sitä heti pitkän tovin. Sitten napsautin uunin päälle. Oli ihan pakko kokeilla heti kirjan brioche sucrèe -kakkuohjetta. Kirjailija Prisca on kasvanut Ranskassa ja tuntee ranskalaisen keittiön salat ja rakastetuimmat klassikot. Tämä kirja on täynnä lämmintä tunnelmaa. Tiedän jo nyt, että tätä tullaan käyttämään meillä paljon.

 

Pizze

Saku Tuominen, Otava

Kun pizza on hyvää niin se on todella hyvää. Taivaallista pizzaa ei saa joka ravintolasta, ja sen taian oppiminen kotikeittiössä on vielä toinen juttu. Meidän kirjahyllystä löytyy molemmat Saku Tuomisen aikaisemmat mahtaviin pastoihin keskittyvät keittokirjat. Kahden edellisen opukset jatkoksi, tällaisille italialaisen ruoan ystäville sopii täydellisesti tämä pizzakirja. Mukana on paljon asiantuntijakommentteja ja historiaa tästä ehkä yhdestä maailman herkullisimmasta asiasta, pizzasta.

 

Vapun reseptikirja 2

Vappu Pimiä, Cozy Publishing

Ihastuin ensimmäiseen Vapun reseptikirjaan, ja siitä löytyi heti muutama resepti, jotka ovat jääneet vakkarikäyttöön meillä (aasialainen nyhtöpossu!) Niinpä olin iloinen kun kuulin, että kirja saa jatko-osan. Reseptit on todella mutkattomia ja ajanhenkisiä. Vapun keittiössä on selvästikin yhtä hyvä meno kun siellä voisi kuvitellakin olevan! Kauniin pellavakantista kirjaa on myös kiva pitää esillä olkkarin kirjapinossa.

 

Max 30 min

Kira Åkerström-Kekkonen, Cozy Publishing

Olen aina kokenut sielunsisaruutta Kiran kokkailuun. Kiran kekseliäät ohjeet ovat innostaneet tekemään uusia reseptejä usein arkikiireessäkin, eikä Kiran uusin kirja ole poikkeus. Kirja on täynnä terveellisiä ja oivaltavia ohjeita, ja tietysti pikapikaa valmistuvia. Isona plussana valmiit ostoslistat!

 

Lautasellinen kauneutta

Karita Tykkä, Cozy Publishing

Karitan intohimo kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen näkyy tämän kirjan sivuilla. Raakaruoka ja super foodit ovat itselle täysin vierasta maata, mutta se ei haittaa tätä kirjaa lukiessa – kirjan hyvän olon ruuat tuntuvat helposti lähestyttäviltä. Löysin heti muutaman ohjeen, joita voisi kokeilla vaikka samalta istumalta. Niin, ja visuaaalista silmää tämä kirja hellii todenteolla!

 

Barcelona

Richard McCormick, Tammi

Matkailu ja ruoka kuuluvat yhteen – meillä kaikki matkat suunnitellaan ruuan perässä! Barcelona on yksi meidän ikisuosikki, ja viime vuonnakin me käytiin herkuttelemassa siellä kahdella eri reissulla. Niinpä en malttanut odottaa mitä kaikkea Richard on koonnut Barcelona-kirjaansa. Rentoa ja tunnelmallista – juuri sellaista ruokaa, mitä haluaa tuoda lisää omaan keittiöön ja illanistujaispöytään.

 

Takkaan tuli ja pieni pino uusia kirjoja. Lueskelua pyjamat ja villasukat jalassa – siinä on joulupäivän rentouttavin hetki. Ei muuta kun kirjat pakettiin valmiiksi jouluaattoa odottelemaan! Minkäköhän kirjan saankaan tänä vuonna…

 

*Kirjat saatu julkaisijoilta arvostelukappaleina

joululahja-kirjat4-fannikaneli.jpg

joululahja-kirjat-fannikaneli.jpg