Keväinen parsasalaatti-pizza

  • 18.4.2016
  • Ei kommentteja

parsa-pizza-fannikaneli.jpg

Miten teidän viikko on alkanut? Lämmin kevät antaa vielä odottaa itseään, ja haen vielä viluissani aamulla työmatkalla lämpimän kahvin. (Ja sitä aikaa odotellessa kun saa nautiskella jääkahvia helteessä!) 

Parsoja on tullut nyt mukavasti kauppoihin, ja pian niitä saa ihan läheltäkin. Kotimaiset parsat syödään meillä muuten usein raakoina ohuiksi kuorimaveitsellä höylättyinä. Tämän nipun espanjalaisia parsoja paahdoin vielä nopeasti uunissa, jossa niihin tulee reippaasti lisämakuakin.

Ohuiksi pitkiksi siivuiksi leikatut parsat sopivat loistavasti salaatin raaka-aineeksi. Niiden sekaan vaan reippaasti sitruunamehua ja loraus oliiviöljyä, pikkaisen suolaa ja pippuria. Ja sitten kaikenlaista hyvää vihreää – vesikrassia, mintunlehtiä ja kevätsipulia.

Paistoin nopeasti simppelin pizzapohjan. Sulatin uunissa pohjan päälle Provolone-juustoa ja kasasin tuoreen parsasalaatin pizzan päälle.

Viikon työlistan vastapainona on kiva olla jonkin näin yksinkertaisen äärellä. B:n sanojen mukaan – white pizza and lots of green stuff. Eipä sitä paljon muuta tarvita. Mahdollisimman mutkatonta viikon alkua!

parsa-pizza-2-fannikaneli.jpg

 

Keväinen parsasalaatti-pizza


Pizzapohja
– 12 g tuorehiivaa
– 1 dl vettä
– 1/2 dl suolaa
– 2 1/2 dl vehnäjauhoja
– 1 rkl oliiviiöljyä
– 150 g juustoraastetta

Parsasalaatti
– 400 g parsaa
– 2 rkl sitruunamehua
– 1 rkl oliiviöljyä
– vesikrassia
– mintunlehtiä
– kevätsipulia silputtuna
– suolaa ja mustapippuria

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, jauhot ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Alusta pizzataikinaa muutama minuutti.

Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa puoli tuntia. Taputtele taikina ohueksi pyöreäksi pizzapohjaksi. Anna kohota 15 minuuttia.

Ripottele pizzapohjan päälle juustoraastetta. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Pese parsat hyvin. Leikkaa niistä puiset tyvet pois. Paahda niitä 225 asteisessa uunissa noin 2-3 minuuttia ja anna jäähtyä. Parsojen tulee jäädä napakoiksi eikä pehmetä liikaa. Leikkaa ne pitkiksi ohuiksi siivuiksi kuorimaveitsellä. Sekoita parsan joukkoon sitruunamehu ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita salaattiin vesikrassia, minttua ja kevätsipulia.

Kasaa parsasalaatti pizzan päälle ja tarjoile heti.

Omena-perunaröstit

  • 31.3.2016
  • Ei kommentteja

omena-rostit-fannikaneli.jpg

Kun tekee mieli vähän jotain suolaista hyvää, kokeile röstejä. Tein pannullisen rapsakoita röstejä omenasta ja perunasta. Ei hassumpi yhdistelmä.

Raasta omena ja peruna. Omenasta kannattaa valuttaa ylimääräiset nesteet pois siivilässä. Muuten loput raastettujen perunoiden ja omenan kosteudesta voi jäädä, sillä se tekee massasta taikinaa jauhot mukaan lisättäessä. Jauhojen määrää kannattaa mukailla hieman sen mukaan miten paljon nestettä irtoaa. Taikinan pitäisi olla melko kiinteää, mutta kuitenkin kosteaa eikä jauhoisen kuivaa.

Ripautin mukaan kevätsipulisilppua. Sitten vaan molemmin puolin rapeaksi pannulla niin, että peruna ehtii kypsyä sopivasti.

Paista röstit viikonlopun aamupalaksi tai vaikkapa iltapalalle. Tarjoile kuumat röstit ranskankerman tai kermaviilin kanssa. Ehdottomasti kokeilun arvoinen ja jotenkin kivan keväinen ruoka. Hauskaa viikonloppua, ystävät!

omena-rostit-2-fannikaneli.jpg

 

Omena-perunaröstit

– 1 kpl_m omena
– 5 kpl_m perunoita
– 2 kpl_m kevätsipulin varsia
– 1 kpl_m kananmunan keltuainen
– 1/2 dl vehnäjauhoja
– suolaa ja mustapippuria
– öljyä

Tarjoiluun
– 1 dl ranskankermaa

Kuori ja raasta omena. Laita se valumaan siivilään ja painele siitä irtoava neste pois. Kuori ja raasta peruna. Sekoita raasteet. Silppua joukkoon kevätsipulinvarret.

Sekoita joukkoon hyvin kananmunan keltuiainen. Lisää mukaan jauhot ja sekoita tasaiseksi. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. 

Kuumenna öljy paistinpannulla reilulla keskilämmöllä. Lusikoi röstiseosta lusikallinen pannulle ja litistä massa lastalla reilun sentin paksuiseksi. Paista rapeaksi 3-4 minuuttia per puoli.

Paista kaikki röstit ja tarjoile ne ranskankerman tai kermaviilin kanssa.

 

Pistaasi-sitruunacouscous

  • 19.3.2016
  • Ei kommentteja

sitruunacouscous-2-fannikaneli.jpg

Kevään ihanin lisuke on sitruunainen couscous. Ja kun siihen lisää vielä rouskivia pistaasipähkinöitä, ei lopputulos voi olla kun hyvä!

Haudutin upeat karitsanpotkat ja ajattelin, että niiden lisukkeeksi tarvitaan jotain kivan raikasta. Sitruunaa ja yrttejä. Jotain joka imee myös karitsan ihanan liemen maut. Couscous on loistava makujen kerääjä. Siihen imeytyy niin sitruunan, oliiviöljyn ja maukkaan liemen aromit.

Ja mikä parasta, se on sen kypsyminen tapahtuu reilussa viidessä minuutista ja mausteita voi muunnella oman maun mukaan. Samaan tapaan salaatin voi tehdä myös bulgurista ja kvinoasta. Sitruksinen salaatti sopii loistavasti pääsiäispöytään – karitsan, lampaanpaistin tai vaikkapa kanan tai kalan kanssa. Ei hassumpi ässä hihassa kevään juhla-aterioita silmällä pitäen!

 

Kokeile sitruunaisen couscousin kanssa haudutettuja karitsanpotkia!

sitruunacouscous-fannikaneli.jpg

sitruunacouscous-3-fannikaneli.jpg

 

Pistaasi-sitruunacouscous

– 4 dl couscousia
– 4 dl kanalientä
– 1 kpl_m sitruuna
– 2 rkl oliiviöljyä
– 1 dl kevätsipulia
– 1 dl lehtipersiljaa
– 1 dl pistaasipähkinöitä
– suolaa ja mustapippuria

Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi. Nosta pois liedeltä ja sekoita joukkoon couscous. Peitä kannella ja anna kypsyä rauhassa 6 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan.

Sekoita haarukalla couscousin joukkoon oliiviöljy, sitruunamehua ja hienoksi raastettu kuori.

Hienonna kevätsipuli ja lehtipersilja. Rouhi kuoritut pistaasipähkinät. Sekoita yrtit ja pähkinät salaattiin. Mausta suolalla ja pippurilla.