Ruusukaali-chorizopannu

  • 26.11.2014
  • Ei kommentteja

ruusukaalinlehdet-chorizo-fanni.jpg

Olen nyt virallisesti antanut itselleni luvan heittäytyä holiday spiritin vietäväksi.

 

Kuuntelin tuntikaupalla Sinatraa ja Bubléa. Seuraavaksi on vuorossa, kuten perinteisesti joka vuosi, Nigellan joulujaksot. Katson ne kaikki läpi aina ennen joulua. (Mitään oikeita jouluvalmisteluja en tietystikään ole vielä tehnyt, fiilistelyä vaan.)

 

Huomenna on meidän juhlakauden avaus, Thanksgiving. Kiitospäivää ei olla useinkaan päästy viettämään niin kuin haluttaisiin, molempien perheiden kanssa saman pöydän ääressä, ja se on joka vuosi ollut aika erilainen. Vuosien varrella kiitospäivää on vietetty Amerikan keskilännen notkuvien pöytien ääressä (tietysti kalkkuna, karpalohyytelö, kurpitsapiirakka mukaan lukien), kahdestaan pienessä asunnossa, mökillä ja muistaakseni reissussakin. Näytti jo siltä, että tänäkin vuonna meitä olisi taas vain kaksi, mutta kivojen sattumien summana, me päästään nauttimaan kiitospäivän ateria ihanan siskoni luona.

 

Kiitospäivää suunnitellessani selailin amerikkalaisia ruokalehtiä, ja huomasin ohjeen, joka käy hyvin juhlapöytään – kiitospäivän tai vaikkapa pikkujoulun. (Ja mitä haluaisin kyllä syödä ihan mikä päivä tahansa!) Ruusukaali on perinteinen lisuke Amerikassa, mutta tässä reseptissä siitä ei ole jäljellä mitään perinteistä. Traditions with a twist, sanoisin.

 

Paahdetut mantelit ja rapea chorizo-makkara sekoitetaan pannulla paistettuihin ruusukaalinlehtiin. Ruusukaalista kuoriutuu ihan uusi puoli kun sitä ei syödä kokonaisena kypsennettynä vaan yksittäisinä lehtinä. Ihastuin pari vuotta sitten jo tähän ruusukaalinlehtipannuun, joten oli kiva varioida uusi versio.

 

Lupasin muuten hoitaa siskon kiitospäiväpöytään jälkkärin. Siitä lisää huomenna!

 

ruusukaalinlehdet-chorizo-2-fanni.jpg

 

Ruusukaali-chorizopannu

– 1 dl manteleita
– 50 g chorizo-makkaraa
– 2 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1 tl tuoretta timjamia
– 400 g ruusukaalia
– 1 tl punaviinietikkaa
– sormisuolaa
– mustapippuria myllystä

Paahda manteleita keskilämmöllä pannulla 5 minuuttia kunnes ne tuoksuvat ja saavat pintaan väriä.

Paista chorizoviipaleet pannulla rapeiksi.

Kuumenna oliiviöljy puhtaalla pannulla. Kuullota hienonnettu valkosipuli ja timjami parin minuutin ajan.

Leikkaa ruusukaaleista kannat, ja revi lehdet irti. Lisää lehdet pannulle ja paista välillä käännellen reilu 5 minuuttia. Nosta pannu liedeltä ja lorauta joukkoon punaviinietikka.

Sekoita ruusukaalinlehtien joukkoon paistettu chorizo ja mantelit. Mausta sormisuolalla ja mustapippurilla. Tarjoa lämpimänä.

Täydellinen uunikana ja appelsiinikastike

  • 3.11.2014
  • Ei kommentteja

uunikana-3-fannijakaneli.jpg

 

Maanantaihan se siellä. Ja vielä melkoisen sateisena ja harmaana. Kutsun tällaista ilmaa Shipping News -sääksi. Kaikki, jotka olette nähneet tuon Lasse Halströmin leffan tiedätte mitä tarkoitan. Sumua, usvaa – ulappa, jota ei näy.

 

Niinpä ajattelin tuoda vähän väriä keittiöön. Ja mikä olisi parempi tähän hommaan kun sitrukset. Sitruuna ja appelsiini, the stage is yours.

 

Kokonainen uunikana on aikamoisen helppo tapaus. Toki sen kypsyminen vie filepihvejä kauemmin, mutta se paistuu tyytyväisenä itsekseen uunissa reilussa tunnissa. Kanan maustaminen onnistuu mielestäni parhaiten kun yrtit ja maut sekoittaa voihin, joka työnnetään nahkan alle. Liha muhii maustevoin kanssa ihanan meheväksi ja nahkasta tulee rapea. Ja mikään ei voita luun kanssa kypseneen lihan makua. Ihan eri maata kuin pihvit.

 

Tykkään paistaa kanan sipulipedin päällä. Yksi syy siihen on yksinkertainen laiskuus. Kanaa ei tarvitse irroitella vuoasta eikä palanutta nahkaa rapsutella irti tiskialtaassa. Toinen syy on maku. Sipuleiden päällä kellivän kanan paistoneste maustuu ihanan pehmeäksi, melkein kuin sipulikeiton makuiseksi makupommiksi.

 

Vuoan pohjalle kertynyt paistoneste kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Tein siitä nopsan kastikkeen kattilassa lisäämällä mukaan juuri puristettua appelsiinimehua. Ei muuta. Kastike keitetään kasaan niin, että sen nestemäärä tiivistyy noin puoleen. Ja uskokaa, niin tiivistyy makukin.

 

Reseptin kaikki raaka-aineet tulee käytettyä kokonaan, ja samat maut seuraavat niin kanassa kun kastikkeessakin. Aika kiva flow. Toivotaan sitä myös tälle marraskuun ensimmäiselle viikolle.

uunikana-raaka-fannijakaneli.jpg

uunikana-fannijakaneli.jpg

uunikana-2-fannijakaneli.jpg

 

Täydellinen uunikana ja appelsiinikastike


Uunikana
– 1.5 kg kokonainen kana
– 1 kpl_m sitruuna
– 1 kpl_m appelsiini
– 1 rkl tuoretta salviaa
– 1 rkl tuoretta rosmariinia
– 5 rkl voita
– 2 kpl_m sipulia
– 1 rkl oliiviöljyä
– suolaa
– mustapippuria

Appelsiinikastike
– paistonestettä
– 1 dl appelsiinin mehua

Huuhtele ja kuivaa kana. Jos käytät pakastekanaa, sulata se jääkaapissa vuorokauden ajan.

Pese sitruuna ja appelsiini. Raasta puolet molempien kuoresta hienoksi raasteeksi. Hienonna salvia ja rosmariini.

Sekoita voihin sitruunan ja appelsiinin kuorta, salvia ja rosmariini.

Irrota edestä lähtien nahkaa varovasti lihasta. Työnnä nahkan alle maustevoita. Painele voita nahkan alla ympäri kanaa aina koipiin saakka. Pujota nahkan alle muutama kokonainen salvianlehti.

Pilko sitruunasta ja sipulista muutama lohko ja laita ne kanan sisälle. Sido koivet yhteen napakasti narulla.

Voitele kanan pinta oliiviöljyllä. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla.

Lohko sipuli ja asettele palat uunivuoan pohjalle. Nosta kana sipulipedin päälle.

Paista kanaa kuumassa uunissa 225 asteessa 20 minuuttia. Laske lämpötilaa 200 asteeseen ja jatka paistamista tunti.

Nosta kana isolle tarjoilulautaselle, ja anna levätä hetki.

Valmista kastike. Kaada paistoneste uunivuoasta kattilaan siivilän läpi. Purista paistonesteen joukkoon yhden appelsiinin mehu.

Kiehuta kastiketta kunnes se on tiivistynyt noin puoleen. Sivele kana kastikkeella ja tarjoile loput kastikekannusta.

Lehtiä ja maa-artisokkaa

  • 2.11.2014
  • Ei kommentteja

frosty-leaves-walk.JPG

 

Perjantai-iltana kilisteltiin opiskelukavereiden kanssa (melkein kymppivuotista yhteiseloa!) ja käytiin vielä viimeistä kertaa kävelemässä vanhoja käytäviä pitkin ennen median koulutusohjelman muuttamista uusiin tiloihin. Olipahan nostalginen ilta täynnä tarinoita, jotka oli ehtinyt jo melkein unohtaa.

 

Pitkän illan jälkeen kaipasin vähän herättelyjä, että sain lauantain startattua käyntiin. Parin asteen pakkanen ja rapsakan jäiset lehdet lenkkipolulla toimivat hyvänä lääkkeenä. Maisemat näytti jo ihan marraskuiselta.

 

Tein ensimmäistä  kertaa (ikinä!) maa-artisokkakeittoa muutama viikko sitten, ja ajattelin tehdä sitä taas uudestaan helpon hemmottelevaksi sunnuntain ruuaksi. Täytyy sanoa, että mahtava raaka-aine tuo maa-artisokka! Tykästyin sen omatakaiseen makuun, ja miten se ei kaipaa mitään kummenpia valmisteluja.

 

Löysin nopsan keiton perusohjeen Maku.fin sivuilta, ja lisäinspiraatiota vielä Happyolk-blogista. Tein sopan samettista maa-artisokkakeiton ohjetta mukaillen. Kuoritut maa-artisokat keitetään perunoiden kanssa pehmeiksi kasvisliemessä. Lisäsin mukaan voissa karamellisoitua sipulia, jonka kanssa kuullotin lopuksi myös pari valkosipulinkynttä. Sipulit sekaan ja koko komeus soseeksi sauvasekoittimella. Ja sitten lusikoimaan!

 

Lämmintä sunnuntai-iltaa!

 

Pinaattinen Mac and Cheese

  • 28.10.2014
  • Ei kommentteja

macandcheese-4-fannijakaneli.jpg

 

Mac and Cheese on sellainen ruoka, jonka olen aina halunnut oppia tekemään hyvin. Tai oikeastaan oivaltamaan. Niin, että todella ymmärtäisin mitkä muutamat jutut tekevät siitä täydellisen pehmeän ja maukkaan. Parasta on, että kun reseptin idean hoksaa, ei muutaman kerran jälkeen tarvitse seurata reseptiä vaan homma tulee selkärangasta.

 

Tämä amerikkalainen klassikko, todellinen lohturuoka on ihana kylmän illan ateria ja hyvä täsmäapu B:n koti-ikävään Amerikan maille. Itse tehtynä Mac and Cheese on ihan eri maata kun sen laatikosta löytyvä kirkkaan keltainen kaima. (Vaikka sitäkin tuli syötyä opiskeluaikana laatikko kaupalla!)

 

Simppelin juustokastikkeen pohja on béchamel-kastike eli kotoisasti sanottuna perinteinen valkokastike. Kastikkeeseen rakentelin makuja kuullottamalla sipulia ja valkosipulia ja lisäämällä mukaan ripauksen kanelia ja muskottipähkinää. Tekninen puoli kastikkeessa on helpoista helpoin – kääntele pannulla sama määrä voita ja vehnäjauhoja, ja vispaa joukkoon maitoa. (Tähän annokseen käytin voita ja jauhoja kolme ruokalusikallista ja kahdeksan desiä maitoa.) Hitaasti kupliva kastike paksuuntuu kymmenessä minuutissa kattilassa ja raastettu juusto sulatetaan sekaan. Voila, siinä meillä on juustokastike!

 

Mac and Cheese on kuin tehty sovellettavaksi – kaikkia osia voi vaihdella ja varioida. Juustoista tähän reseptiin kannattaa valita erilaisia hyvin sulavia reilusti makua tuovia juustoja. Valitsin tällä kertaa gruyerin ja cheddarin. Mitä enemmän juustoa lisää kastikkeen joukkoon, sitä syvempi maku on. Jos lisäät mukaan vähemmän juustoa, lopputulos on kermaisempi.

 

Kastikkeen sekaan voi lisätä erilaisia sattumia kuten pinaattia, sipulia, sieniä, pekonia tai katkarapuja. Pinaatinlehdet toimivat kivoina vihreinä sattumina vuokassa. Valittujen makujen mukaan kannattaa muokata myös mausteita – cayennepippuria, sinappijauhetta, paprikaa ja yrttejä.

 

Pastankin osalta muoto on vapaa. Kokeile vaikkapa pientä simpukkapastaa tai perinteisiä makarooneja. Pastaa esikeitetään vain muutaman minuutin ajan ja loppu kypsyminen tapahtuu juustokastikkeen syleilyssä uunissa. Näin pasta imee parhaiten kastikkeen maut.

 

Vuokan pinta on parasta rapsakkana. Kokeilin tällä kertaa pankojauhoa eli japanilaistyyppistä karkeaa korppujauhoa. Tykkäsin! Oikeastaan mitä karkeampaa korppujauho, sen parempi. Myös itse revitty tai hienonnettu kuivahtanut leipä toimii erinoimaisesti.

 

Juuston ystävä kiittää. Ei tämä syyttä ole klassikko!

 

macandcheese-fannijakaneli.jpg

macandcheese-3-fannijakaneli.jpg

 

Pinaattinen Mac and Cheese


Juustokastike
– 3 rkl voita
– 1 kpl_m sipuli
– 2 kpl_m valkosipulinkynttä
– 3 rkl vehnäjauhoja
– 8 dl kevytmaitoa
– 200 g gruyere juustoraastetta
– 100 g cheddar juustoa raastettuna
– 1/4 tl jauhettua kanelia
– 1/8 tl jauhettua muskottipähkinää
– suolaa

Lisäksi
– 80 g pinaattia
– 500 g pastaa

Pinnalle
– 1 rkl voita
– 4 rkl pankojauhoa
– tuoretta tilliä

Kuumenna voi kattilassa keskilämmöllä. Lisää mukaan hienoksi silputtu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita 5 minuuttia kunnes ne ovat pehmeitä.

Lisää kattilaan jauhot ja kääntele muutaman minuutin ajan. Vältä ruskistamista.

Kaada maito kattilaan reippaasti kierrevatkaimella sekoittaen. Anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä sekoitellen 10 minuuttia kunnes se paksuuntuu.

Sekoita kastikkeeseen raastettu juusto. Sekoita liedellä kunnes juusto sulaa. Mausta kanelilla, muskottipähkinällä ja suolalla.

Kypsennä pastaa 3-4 minuuttia suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä. Siivilöi.

Sekoita juustokastikkeeseen pinaatinlehdet ja keitetty pasta. Kaada seos uunivuokaan.

Sulata voi ja sekoita joukkoon panko (tai karkea korppujauho). Ripottele panko ja tuoretta tilliä pastan pinnalle.

Paista 200 asteessa 20 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä.

Manchego-uunitomaatit ja viikonlopun tapaspöytä

  • 17.10.2014
  • Ei kommentteja

uunitomaatit-tapas-tyyliin-fannijakaneli-2500.jpg

Viikonloppuhan se siellä! Ja jos tuli viikonloppu nopeasti tällä viikolla niin nopeasti valmistuu tämä tapaspöytäkin.

Kirjoitin pari ohjetta illanistujaisiin tapaksista innostuneena (Barcelonan matkaa odotellessa). Ja nimenomaan sellaisen kokoonpanon, että ruuan valmistelut eivät vie kauaa, ja ne on kiva tehdä vaikka yhdessä porukalla.

Uunissa pehmenneet tomaatit ovat ihan mielettömän hyviä espanjalaisen manchegojuuston kanssa. Varaa niitä porukan koon mukaan pari kolme puolikasta per syöjä. Niitä on helppo tehdä vaikka koko uunipellillinen isommallekin seurueelle.

Valkkaa kaupassa kärryyn omia herkkujuustoja ja leikkeileitä – tämän kattauksen kanssa ei kiristellä pipoa. Keräsin tähän myös ostoslistan. Siitä löytyy kaikki tarvittava karitsankareeseen, uunitomaatteihin ja niiden kanssa sopiviin herkkuihin.

 

Tapas-illan ostoslista

– karitsankaretta

– valkosipuli

– rosmariini, timjami ja basilika

– tomaatteja

– manchegojuustoa (ja muita herkkujuustoja!)

– juoksevaa hunajaa

– serranokinkkua

– chorizoa

– salamia

– oliiveja

– olutta ja viiniä

 

Laita tomaatit uuniin ja juomat kylmään. Paista karitsakareeseen pannulla väriä ja laita uuniin. Laita taustamusiikkia.

Kokoa juustot tarjottimelle – lisää mukaan pari hunajaraitaa ja tuoretta timjamia. Laita lihaleikkeleet lautaselle ja oliivit kulhoon. Hörppää vähän punaviiniä.

Ripottele tomaattien päälle juustoraastetta ja basilikat. Ota karitsa uunista, anna levätä hetki ja leikkaa viipaleiksi. Keräänny pöydän ääreen.

Nosta karitsankareet ja tomaatit pöytään. Kaada juomat. Napostele ja naura.

 

Hauskaa viikonloppua!

 

tapas-tyyliin-fannijakaneli-2-2500.jpg

uunitomaatit-tapas-tyyliin-fannijakaneli-2-2500.jpg

 

Manchego-uunitomaatit

– 6 kpl_m tomaattia
– 2 rkl oliiviöljyä
– sormisuolaa
– mustapippuria myllystä
– tuoretta basilikaa
– 100 g juustoa

Leikkaa tomaatit puoliksi poikkisuunnassa. Nosta ne leikattu puoli ylöspäin uunivuokaan tai pellille.

Lorauta tomaattien päälle hyvälaatuista oliiviöljyä. Mausta sormisuolalla ja kunnon rouhaisulla mustapippuria myllystä.

Paista 150 asteisessa uunissa 45 minuuttia.

Paina jokaisen tomaatin päälle tuore basilikanlehti. Ripottele pinnalle raastettua Manchego-juustoa.

Laita tomaatit takaisin uuniin 10 minuutiksi kunnes pinta on paahtunut. Tarjoile kuumina illanistujaisten pöydässä.