Take-away-nuudelit kotona

  • 26.4.2017
  • Ei kommentteja

takeaway-nuudelit-fannikaneli.jpg

Torontossa asuessa me käytiin usein hakemassa take-awayta pari korttelin päästä kiinalaisesta ravintolasta. Ne nuudelit. Yksi paras makumuisto ikinä.

Jos kiinalaista ravintolaa ei ole juuri nyt holleilla ja ihanan mausteisten nuudeleiden himo iskee, voi ne tehdä helposti myös kotona. Ja ennen kaikkea, ne ovat ihan yhtä herkullisia kuin oikeiden takeaway-laatikoiden sisältökin.

Näiden nuudeleiden koukuttava makuyhdistelmä syntyy seesamiöljystä, soijasta, riisiviinietikasta, maapähkinävoista, inkivääristä ja chilistä. Uskokaa, näiden kanssa ei voi mennä pieleen. Kulhot ja puikot esille ja syömään!

takeaway-nuudelit-2-fannikaneli.jpg

 

Pähkinävoi-seesaminuudelit

– 180 g munanuudeleita
– 2 rkl seesamiöljyä
– 4 rkl soijakastiketta
– 2 rkl riisiviinietikkaa
– 1 rkl maapähkinävoita
– 1 tl sokeria
– 1 rkl tuoretta inkivääriä
– 2 kpl_m valkosipulinkynsiä
– 2 tl chilitahnaa

Pinnalle
– ruohosipulia

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele ne juoksevan veden alla siivilässä ja valuta kuivaksi.

Sekoita seesamiöljy, soijakastike, riisiviinietikka, maapähkinävoi ja sokeri. Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipuli. Lisää kastikkeeseen chilitahna ja sekoita hyvin. 

Kaada kastike nuudeleiden päälle ja sekoita. Laita nuudelit tarjoilukulhoihin ja ripottele pinnalle hienonnettua ruohosipulia.

Raikas lohi-pastasalaatti

  • 31.3.2017
  • Ei kommentteja

lohi-pastasalaatti-2-fannikaneli.jpg

Tiedättekö sen tunteen kun iskee himo johonkin tiettyyn raaka-aineiseen. Huomaan, että välillä himoitsen ihan valtavasti kapriksia. Niiden maku on jotenkin niin upea, täysin uniikki. Ja se suolaisuus yhdistettynä vaikkapa täyteläisen lohen makuun. Niin hyvä yhdistelmä – lohta ja kapriksia pitää saada ja heti tänään!

Pastasalaatti on todella täyttävä ja toimii erinomaisesti lohen kanssa. Teen usein pastasalaatista erilaisia versioita viikonloppuna lounaalla tai eväsrasiaan toimistolounaaksi. Salaatin voi tehdä vähän kevyemmin ilman kastiketta, jolloin lisää mukaan lorauksen viinietikkaa ja oliiviöljyä. Ihanan täyteläinen salaatti syntyy kun joukkoon sekoittaa majoneesia ja ranskankermaa.

Nyt kun pääsiäinen, vappu ja muut kevään karkelot alkavat pikku hiljaa lähestyä, on pastasalaatti varma valinta myös helpoksi tarjottavaksi rentoihin kekkereihin. Sen voi tehdä valmiiksi jääkaappiin jo muutaman tunninkin etukäteen, ja koristella lohipaloilla ja vihreillä juuri ennen tarjoilua.

Käytin salaattiin täysjyväpastaa. Se on kivalla tavalla tuhti ja jämäkkä tähän tarkoitukseen. Ja maku on ihana lohen kanssa. Sitruunaa salaattiin voi puristaa reilusti!

Ota siis varaslähtö kevätkauteen ja tee raikas pastasalaatti!

 

lohi-pastasalaatti-fannikaneli.jpg

 

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Pasta alla vodka – Vodkapasta

  • 23.3.2017
  • Ei kommentteja

vodkapasta-2-fannikaneli.jpg

Vodkaa ja pastaa. Hmm. Erikoisen kuuloinen ajatus noin ihan alkuun.

Pasta alla vodka on todellinen klassikko. Kuka sen keksikään, oli kyllä fiksu kaveri. Vaikka vodkan lisääminen pastakastikkeeseen ei ole ehkäpä ensimmäinen ajatus, tekee se kastikkeesta huippu herkullisen. Tätä pastaa ei voi täysin ymmärtää (eikä rakastaa) ennen kun kokkaat sen itse alusta loppuun ja haarukoit suuhun lopputuloksen.

Valmiissa kastikkeessa vodkan makua ei ole jäljellä tunnistettavasti laisinkaan. Kastike on kermaisen tomaattinen, jossa kivasti potkua chilin takia.

Kirkkaan oranssin vodkapastan resepti on simppeli. Koko kastike syntyy yhdellä pannulla, johon lopuksi lisätään myös keitetty pasta. Päälle vaan reilusti parmesaania ja pastan ystävän hemmotteluhetki on valmis.

vodkapasta-fannikaneli.jpg

 

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Kana-piccata

  • 20.3.2017
  • Ei kommentteja

kana-piccata-fannikaneli.jpg

Sitruunaa, karpiksia ja kanaa. Siinä on ainekset tämän viikon herkullisimpaan ruokaan. Oletko kokeillut piccataa?

Kevään alkaessa, huomaan aina tekeväni enemmän sitruunaisia ruokia. Tein tässä yksi ilta taas sitruunapastaa. Ja nyt B teki meille ihanan piccatan. Piccata tuntuu melkein juhlavalta ruoalta, vaikka se syntyykin todella helposti ja sopii arki-iltaan. 

Kanat leivitetään ja paistetaan. Pannulle paistamisen jälkeen jäämistä aromeista kiehautetaan kastike. Kana-piccatan voi syödä vaikkapa pastan, perunamuusin tai couscousin kanssa.

Muista siis ostaa seuraavalla kauppareissulla sitruunoita!

Kana-piccata

– 2 kpl_m sitruunaa
– 500 g broilerin rintafileitä
– 1 dl vehnäjauhoja
– suolaa ja mustapippuria
– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 3 dl kanalientä
– 2 rkl kapriksia
– 3 rkl voita
– 2 rkl lehtipersiljaa

Leikkaa yksi sitruuna pitkittäin puoliksi. Leikkaa toinen puolikas ohuiksi siivuiksi. Purista toisen puolikkaan mehu, sekä toisen kokonaisen sitruunan mehu kulhoon.

Jos käytät paksuja broilerin rintafileitä, naputtele ne nuijalla ohuiksi. Voit myös käyttää ohuen ohuita fileitä. Mausta broilerin fileet suolalla ja pippurilla. Pyörittele jauhossa molemmin puolin.

Kuumenna paistinpannulla 2 rkl öljyä reilulla lämmöllä. Paista puolet fileistä molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi. Lisää pannuun 2 rkl lisää öljyä ja paista loput fileet. Laita kanat uunivuokaan ja pidä lämpimänä 100 asteisessa uunissa.

Käytä samaa paistinpannua, jossa paistoit kanat. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja kuullota pari minuuttia.

Lisää pannulle kanaliemi ja sitruunaviipaleet. Kuumenna kiehuvaksi.

Anna kastikkeen kiehua kunnes sitruunaviipaleet ovat pehmentyneet. Sekoita joukkoon karpikset ja sitruunanmehu. Anna kiehua viitisen minuuttia. Kastikkeen tulee kiehua kasaan ja tiivistyä noin puoleen. 

Lisää kastikkeeseen voi ja nosta pannu pois liedeltä. Sekoita joukkoon hienonnettua persiljaa.

Ota kanat uunista ja lisää ne pannulle kastikkeeseen.

 

Keväinen osso buco

  • 17.3.2017
  • Ei kommentteja

appelsiini-fenkoli-fannikaneli.jpg

Ostin lihatiskistä puolitoista kiloa naudan osso bucoa. Kävelin kaupan käytäviä edes takaisin hetken ja mietin mitä muuta keräisin kärryyn mukaan. Katselin paperiin käärittyä lihapakettia. Patahan näistä syntyy, se on selvä. Mitä laitan pataan osso bucon kaveriksi?

Se on kevät nyt. Vaikka välillä pyryttää. Aloin kerätä kärryyn vihannesosastolta raaka-aineita, jotka sopivat kevätfiilikseen, vaikka vähän talvi taustalla kummitteleekin. Otin pari fenkolia. Porkkanoita. Purjon ja salottisipuleita. Appelsiineja. Ostonkärryn sisältö alkoi näyttää aika hyvältä juurikin tähän talven ja kevään taitteeseen.

osso-buco-fannikaneli.jpg

Kotona nostin esiin ison Creusetin. Kokosin pataan värikkäät vihannekset ja paistoin lihoihin hyvän paistopinnan. Sitten huljautin pataan reippaasti valkkaria. Haudutin pataa hiljalleen kolmisen tuntia, ja lopputulos oli ihanan murea liha ja upeat aromit!

Taas yksi ihana pata. Kokeilkaa ihmeessä vaikkapa tänä viikonloppuna!

osso-buco-3-fannikaneli.jpg

 

Osso buco appelsiinilla ja fenkolilla

– 1 kg naudan potkaviipaleita
– 2 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m porkkana
– 1/2 kpl_m purjo
– 3 kpl_m valkosipulinkynttä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m fenkoli
– 1 1/2 dl valkoviiniä
– 5 dl kanalientä
– 1 kpl_m appelsiini

Kuumenna padassa reilu loraus oliiviöljyä keskilämmöllä. Paista lihapaloihin hyvä paistopinta molemmille puolille. Nosta lihat lautaselle odottamaan.

Leikkaa kuoritut porkkanat ja salottisipuli reiluksi paloiksi. Leikkaa purjo paksuiksi siivuiksi. Hienonna valkosipuli. Lohko fenkoli.

Lorauta kuumaan pataan hieman lisää öljyä. Lisää pataan vihannekset. Kuullota 5 minuuttia kunnes vihannekset ovat pehmentyneet. Nosta lihat vihannesten joukkoon.

Kaada pataan viini ja anna kiehua reippaasti pari minuuttia. Lisää kuumennettu kanaliemi.

Fileroi appelsiini. Leikkaa pois päädyt. Aseta leikattu pääty leikkuulautaa vasten, ja leikkaa kuoret sivuilta parin sentin osissa hedelmän pyöreää muotoa myötäillen. Leikkaa jäljelle jääneet valkoiset osat pois. Leikkaa hedelmäliha viipaleiksi kalvojen väleistä kulhon päällä. Säästä tippuva mehu, ja purista mehu myös siivujen leikkaamisen jälkeen jääneestä rangasta. Lisää pataan appelsiinin mehu ja viipaleet.

Peitä kannella. Paista uunissa 125 asteessa 2 1/2 – 3 tuntia. Käännä lihapalat puolessa välissä paistoaikaa.