Thaimaalainen salaatti ja reseptikilpailu!

  • 10.9.2015
  • Ei kommentteja

Kaupallinen yhteistyö – Thaimaan matkailu

thaimaalainen-salaatti-3-fannikaneli.jpg

Välillä tulee ihan hurja aasialaisten makujen nälkä. Inkivääriä, chiliä, kalakastiketta, limeä – niitä on saatava ja heti!

Meidän rakkaimmat aasialaisen ruuan muistot eivät sijoitu ollenkaan kaukomaille kauas Aasiaan vaan niinkin pohjoiseen paikkaan kun Kanadaan! Torontossa asuessa meidän suosikkipaikka ravintolaillalle oli aasialainen kaupunginosa. Opiskelijabudjetille ystävälliset pikku ravintolat olivat todellisia löytöjä suurkaupungin tyyriissä raflatarjonnassa, ja ennen kaikkea, ruoka oli taivaallisen hyvää. Eniten kävimme syömässä yhdessä pienen pienessä thaimaalaisessa ravintolassa ihania nuudeli- ja keittoannoksia. Pad Thai katkaravuilla ja Tom Yam Kung oli parasta ikinä! Tarjoilija oppi jo tuntemaan meidät ja tiesi tilauksen kysymättä heti ovesta sisään kävellessä. 

Varsinkin näin syksyllä on kiva hemmotella itseään (ja vähän muitakin) mausteisilla ruualla. B paistoi ihan mielettömän herkullisen näköiset entrecotet, naudan pihvit ja tein sillä aikaa salaattipohjan. Vedin kuoriveitsellä salaattiin isoja siivuja kurkkua ja porkkanaa. (Tätä tekniikkaa pitäisi käyttää useimmin arkisalaatteja ilahduttamaan!) Pilkoin mukaan salottisipulia, chiliä ja suolattuja maapähköitä. Rakastan tuoretta korianteria yli kaiken – napsin sitä salaattiin reilulla kädellä. Unohtamatta thaibasilikaa!

Thaimaalaisen twistin salaattiin viimeistelee koukuttavan herkullinen kastike. Tässä voi todellakin sanoa, että lopputulos on enemmän kun osiensa summa. Tamarindi tuo kastikkeeseen limen lisäksi happamuutta. (Sitä löytyy pienestä purkista etnisten ruokien hyllyltä ruokakaupoista.) Suolaisuutta tuo kalakastike, ja sitä painottamaan lisätään vähän tummaa sokeria. Mausteista kokosin kastikkeeseen valkosipulia, chiliä ja inkivääriä. On muuten hyvä yhdistelmä.

Kastike sopii ihan nappiin kuumalla pannulla tummapintaiseksi paistetun, medium pihvin kanssa. Annoin pihvin levätä folion alla viitisen minuuttia paistamisen jälkeen ja leikkasin sen reiluiksi siivuiksi.

thaimaalainen-salaatti-4-fannikaneli.jpg

Muutamia tämän salaatin tyylisiä arkiruokasuosikkeja lukuunottamatta, olen nautiskellut thaimaalaisesta ruuasta tähän asti lähinnä ravintoloissa. Nyt otin vastaan aikamoisen haasteen! Olen mukana Thaimaan matkailun kampanjassa, joka tuo Suomeen thaimaalaisen huippukokin Chef Ianin. Lähden hänen oppiinsa kokkikouluun 52 Weeks of Deliciousness -blogin Annen ja Perinneruokaa prkl -blogin Mikan ja Antin kanssa. Hauskaa siis varmasti luvassa. 

 

Haluatko sinäkin lähteä kokkikouluun meidän kanssa? Osallistu kilpailuun suosikki thairuokareseptilläsi ja voita upea kokkausilta ystäväsi kanssa. 

Arvonnassa valitaan kolme voittajaa – he pääsevät ystävän kanssa Thaimaan masterchefin oppiin kokkailuiltaan. Herkullinen ilta järjestetään kokkikoulu Espassa 29.10. klo 16-21. Kilpailussa on jaossa myös thaimaalaisen keittiön ruokakirjoja. Kilpailuaikaa on 4.10. saakka. Osallistu thairuokakilpailuun!

 

thaimaalainen-salaatti-2-fannikaneli.jpg

thaimaalainen-salaatti-fannikaneli.jpg

 

 

Thaimaalainen pihvisalaatti

– 200 g entrecôte-pihvi
– 1 kpl_m kurkku
– 2 kpl_m porkkanaa
– 1 kpl_m salottisipulia
– 1 kpl_m chilipippuri
– 1 dl suolapähkinöitä
– tuoretta korianteria
– thaibasilikaa

Kastike
– 1 tl tamarindikastiketta
– 2 limemehua
– 3 rkl kalakastiketta
– 1 rkl soijakastiketta
– 1 tl fariinisokeria
– 1 rkl vettä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 kpl_m chilipippuri
– 1 tl inkivääriä

Paista pihvi kuumalla pannulla mediumiksi. Paista noin 3-4 per puoli pihvin paksuudesta riippuen – medium-paistoasteen pihvi on sitä painaessa vielä pehmeä.

Anna paistetun pihvin levätä folion alla 5 minuuttia. Leikkaa pihvi siivuiksi.

Höylää kuorimaveitsellä tai juustohöylällä kurkusta ja kuoritusta porkkanasta ohuita pitkiä siivuja.

Sekoita salaattipohjaan kurkku- ja porkkasiivujen lisäksi siivutettu salottisipuli, chili ja rouhittuja suolapähkinöitä. Lisää joukkoon tuoretta korianteria ja thaibasilikaa.

Valmista kastike. Sekoita kulhossa tamarindikastike, limemehu, kalakastike ja soija. Lisää joukkoon fariinisokeria ja loraus vettä.

Hienonna valkosipulinkynsi, chili ja pieni palakuorittua inkivääriä. Sekoita ne kastikkeeseen.

Nosta pihvisiivut salaatin keskelle ja lusikoi päälle kastiketta.

Pistaasimuru-lohipasta

  • 1.9.2015
  • Ei kommentteja

pistaasi-lohipasta-3-fannikaneli.jpg

Moikka syyskuu. Ja moikat ensimmäisille ruskan väreille työmatkan varrella. Sieltä se syysfiilis pikku hiljaa hiipii keittiöön helteisen elokuun jälkeen.

Syksyn tulossa on jotain hienoa. Ilmassa on raikkautta, uuden alkua. Kivat kesämuistot ovat vielä ihan nurkan takana samalla kun kalenteri alkaa täyttymään syksyn menoista.

Arkiruokaideoille jos mille on nyt tilausta. Kun tahti kiihtyy syksyn edetessä, on kotona ihana istahtaa rentoutumaan hyvän ruuan ääreen. Meillä italialaista ruokaa rakastavilla lautasella on usein pastaa. Kaapista aina löytyvä kuivapasta vaan on niin fiksu arki-illan ruoka kaikessa helppoudessaan.

Täyteläistä pastaa ja rapeaa leipämurua. Siinä on muuten loistava yhdistelmä. Teen usein kuivahtaneesta leivästä pangrattatoa, pannulla paistettua ja maustettua leipämurua, jota voi ripotella höyryävän pastan päälle. Rouhi kuivat leipäpalat ja pähkinät veitsellä pieniksi paloiksi ja heitä ne pannulle paistumaan valkosipulilla maustettuun oliiviöljyyn. Lopuksi joukkoon lisätään tuoreita yrttejä. Valitsin tällä kertaa makupariksi pistaasipähkinät ja mintun.

pistaasi-lohipasta-2-fannikaneli.jpg

Pikapika lohi syntyy pannulla parissa minuutissa. Leikkaa lohifileestä ohuita noin sentin paksuisia siivuja ja paista ne molemmin puolin rapeiksi. Hommaan käy sama pannu kun pangrattaton tekoon. (Ei tule ekstratiskiä!) Pastan voi laittaa kiehumaan samalla viereiselle levylle. 

Ripottele pastan päälle reilusti pistaasi-pangrattatoa. Syyskuun ensimmäinen ateria on valmis reilussa vartissa. Murujen kera.

Kokeile syysiltojen pasta-ateriaksi myös purjo-carbonaraa ja vuohenjuusto-lihapullia ja spagettia.

 

Paljon hyvää pastaa ja ihania syyskuun ensimmäisiä päiviä kaikille!

 

pistaasi-lohipasta-4-fannikaneli.jpg

 

Pistaasimuru-lohipasta

– 1 dl pistaaseja
– 4 kpl_m kuivahtanutta leipäsiivua
– 3 rkl oliiviöljyä
– 2 kpl_m valkosipulinkynsiä
– 2 rkl tuoretta minttua
– 300 g lohifileetä
– 200 g pastaa

Kuori pistaasipähkinät. Hienonna kuivahtaneet leipäsiivut ja pistaasit muruksi veitsellä rouhien.

Kuumenna paistinpannulla loraus oliiviöljyä keskilämmöllä. Kuullota hienonnettu valkosipuli pehmeäksi muutaman minuutin. Lisää pannulle rouhittu leipä ja pistaasit. Paista pari minuuttia kunnes leipämurut ovat rapeita. Kaada muruseos kulhoon ja sekoita mukaan silputtua minttua.

Leikkaa lohifileestä ohuita siivuja (noin 1 cm) ja mausta suolalla. Lorauta paistinpannulle hieman lisää oliiviöljyä ja kuumenna pannu reilulla keskilämmöllä. Paista lohisiivut rapeiksi molemmin puolin.

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä napakan al denteksi pakkauksen ohjeen mukaan. Siivilöi pasta ja sekoita joukkoon loraus oliiviöljyä.

Sekoita osa pistaasileipämuruista pastan joukkoon ja lusikoi tarjoilulautaselle. Nosta pastan päälle rapeat lohisiivut ja ripottele pinnalla lisää maustettuja leipämuruja.

Superhelppo ohrahelmi-fetasalaatti

  • 24.8.2015
  • Ei kommentteja

ohra-fetasalaatti-2-fannikaneli.jpg

Maanantai, joskus se vaan tuntuu niin maanantailta. Aamulla herätyskello tuntui soivan aiemmin kun normaalisti (ei, kyllä se oli ihan normiaika), ja aamu ei lähtenyt rullaamaan kun vasta kahden kahvikupposen jälkeen. (Onneksi on ihanat työkaverit – iltapäivällä oli jo täysi hulina päällä!)

Alkuviikon iltaan sopii täydellisesti helppoakin helpompi salaatti. Tällä kertaa erityisen terveellinen ja ruokaisa, todellinen hyvän olon salde. Me käytetään arki-iltojen pelastajana usein ohrahelmiä. Ne säilyy mukavan irtonaisina keittämisen jälkeen ja toimii kätevästi vaikka millaisen salaatin pohjana. Kikherne, toinen loistava salaattiaines – laitoinpa kaksi hyvää yhteen! 

Kikherneiden lisäksi, sekoitin salaattiin kurkkua, tilliä, ruohosipulia ja reilusti fetaa. Ohrahelmet, kvinoan ja muiden samantyyppisten salaattipohjien tapaan kaipaa reilusti happoa ja makua kastikkeesta. Olipa happo sitten sitruunasta tai viinietikasta, sitä kannattaa lorauttaa reilu määrä hyvän oliiviöljyn sekaan. Kääntele vinaigrette sitten hyvin koko salaatin joukkoon niin, että ohrahelmet pääsevät imemään maun itseensä. Sitruunainen vinaigrettekastike antaa tähän ihanan raikkaan potkun! Kaapista löytyi myös avattu pussi salaattisiemensekoitusta, joten ripottelinpa sen loput salaatin päälle.

Monday mood on tämän salaatin jälkeen tipotiessään. Pikkaisen keveämpää viikonalkua kaikille!

ohra-fetasalaatti-3-fannikaneli.jpg

ohra-fetasalaatti-fannikaneli.jpg

 

Ohrahelmi-fetasalaatti

– 2 dl ohrahelmiä
– 300 g kikherneitä
– 1 kpl_m kurkku
– 100 g fetaa
– tilliä
– ruohosipulia
– kurpitsansiemeniä

Vinaigrette
– 3 rkl oliiviöljyä
– 2 rkl sitruunamehua
– suolaa ja mustapippuria

Keitä ohrahelmet suolalla maustetussa vedessä kypsäksi 15 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ne siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa ohrahelmiin kuutioitu kurkku, valutetut kikherneet ja pieniksi paloiksi murennettu feta. Hienonna tilli ja ruohosipuli ja sekoita ne salaattiin.

Valmista vinaigrettekastike. Purista sitruunamehu oliiviöljyn joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kastike salaattiin. Ripottele salaatin päälle kurpitsansiemeniä tai salaattisiemensekoitusta.

Nopea lohi-kikhernesalaatti

  • 2.6.2015
  • Ei kommentteja

lohi-kikhernesalaatti-fannijakaneli.jpg

Mitä nopeampi, sen parempi. Se on joskus iltaruuan tärkein ominaisuus.

Teen kiireessä yleensä jonkilaisen salaattikulhon. Ostan kotimatkan varrelta useimmiten kalaa tai kanaa – tällä kertaa lämminsavulohta. (Salaattiin käy myös hyvin edellisen päivän uunilohen jämät!) Kulhoon sekoitan mitä vihanneksia sattuu löytymään kaapista. Papupurnukoiden rivistä nappasin kikhernepurkin. Food in a bowl, fiksu ajatus. Kaikki ainekset vaan suoraan kulhoon ja haarukka käteen.

Salaatti on helppo maustaa oliiviöljyllä, sitruunalla, suolalla ja pippurilla suoraan tarjoilukulhossa. Ei ylimääräisiä tiskejä. Ei huolia.

Kiirusta siis täällä, entäs siellä? Miten teidän kesäkuu on alkanut?

lohi-kikhernesalaatti-2-fannijakaneli.jpg

lohi-kikhernesalaatti-3-fannijakaneli.jpg

 

Lohi-kikhernesalaatti

– 400 g lämminsavulohta
– 300 g kikherneitä
– 200 g kirsikkatomaatteja
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 kpl_m paprikaa
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 2 rkl sitruunanmehua
– suolaa ja pippuria
– rucolaa

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi.

Sekoita kulhossa valutetut kikherneet, halkaistut kirsikkatomaatit sekä kuutioitu punasipuli ja paprika.

Lisää salaattiin kaprikset, oliiviöljy ja sitruunanmehu. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Nosta lohipalat salaatin päälle. Ripottele mukaan tuoretta rucolaa.