Piparkakku-pannukakut

  • 8.12.2016
  • Ei kommentteja

Kaupallinen yhteistyö: Arla

piparkakku-pannukakut-fannikaneli.jpg

Joulukuun ensimmäinen viikko on ollut aika vilkas meidän keittiössä. Joulua odotellessa tuntuu, että leipominen ja kokkailu – ja hemmottelu noin muutenkin on mielessä enemmän. Ja kyllä sille löytääkin tavallista enemmän aikaa kun yrittää rauhoittaa tilaa muilta kiireiltä, vaikka vähänkin.

Meille varsinkin joulukuun viikonloppujen aamut on rauhoitettu leppoisalle tekemiselle. Joulukorttien kirjoittamiselle, vanhojen joululehtien selailuun, holiday jazzille ja tavallista ihanammalle aamupalalle. 

Näin talven pimeimpään aikaan kaipaan juuri tällaista hyggeilyä – nautiskelua ja kynttilänvaloa. Ja kun tehdään mutkatonta ruokaa tällaiseen hemmotteluun, tarvitaan erinomaiset raaka-aineet. Hyvälaatuinen ja mielellään mahdollisimman vähän käsitelty kotimainen maito on yksi tärkein osa meidän kokkailuja, ja otinkin kiinnostuneena kokeiluun Arlan Luomu täysmaidon.

Arla Luomu vanhanajan täysmaitoa on prosessoitu vähemmän, ja se on maitoa mahdollisimman luonnollisessa muodossa. Homogenoinnissa maitorasva pilkotaan mekaanisesti pienemmäksi, ja tätä prosessia ei olla tehty ollenkaan Arlan luomumaidolle. Homogenoimattomassa maidossa kerma nousee maidon pinnalle, ja maitoa on hyvä ravistaa ennen käyttöä. Myöskään rasvan määrää maidossa ei ole keinotekoisesti vakioitu, vaan maidossa on tallella kaikki luonnollinen rasva. Maidon rasvaprosentti vaihteleekin luonnollisesti esimerkiksi vuodenajan mukaan. Tällainen maito tuntuu vain simppelin luonnolliselta – sellaiselta kun maito on ennen aikaan ollutkin.

Jääkaapissa odotti nyt nätti punainen maitotölkki. Oikein odotin, että pääsen kokeilemaan sitä meidän aamupalalla.

piparkakku-pannukakut-6-fannikaneli.jpg

piparkakku-pannukakut-5-fannikaneli.jpg

piparkakku-pannukakut-4-fannikaneli.jpg

Rakastan tapaa miten hyvä täysmaito tuo pehmeyttä ja täyteläisyyttä leivontaan. Niinpä tein kasan pannukakkuja. Tai sanoisinko, tein taas pannukakkuja. Ne on meille se juttu, joka tekee aamiaisesta juuri nimenomaan viikonlopun aamiaisen.

Amerikkalaistyyliset paksut pannarit paistuvat kätevästi pannulla eikä niiden taikina tekemiseen mene kuin hetki. Tämä perinteinen amerikkalaisten pannukakkujen resepti on muuten blogin kaikkien aikojen luetuin resepti, joten luulenpa että monissa muissakin keittiöissä paistuu pannarit viikonloppuaamuisin. Pino pannukakkuja ja kuppi kahvia. Toimii aina.

Tuunasin tällä kertaa meidän vuosien varrella testatun ja hyväksi havaitun pannukakkuohjeen joulutunnelmaan sopivaksi. Sekoitin taikinaan piparkakkumaustetta ja kourallisen chocolate chips -suklaahippuja.

Me hurahdettiin näihin pannareihin kyllä ihan täysin! En voi kuvitella ihanampaa yhdistelmää kun hyvästä maidosta tehdyt pehmoisen kuohkeat pannukakut, lämpöinen mausteisuus, suklaasattumat – ja päällä vielä lusikallinen kermavaahtoa ja loraus vaahterasiirappia. Ihan parasta luksusta aamuun, sanon minä. 

piparkakku-pannukakut-2-fannikaneli.jpg

Keitän aamulla kahvit useimmiten mutteripannussa, ja tykkäsin Arlan Luomu täysmaidosta lämmitettynä myös aamukahvissa. Se taittoi vahvan espressotyylisen kahvin juuri sopivan täyteläiseksi.

Kotimaisuus on meille ehdoton juttu maitohyllyllä. Suomen Arlan luomumaidon tuottavat suomalaiset luomutuottajat, ja koko Arlan luomumaitovalikoimalla on kyljessään joutsenmerkki – täysmaidon lisäksi siihen kuuluvat rasvaton maito, kevytmaito, rasvaton piimä ja kuohukerma. Valkkaan kokeiluun seuraavaksi muitakin tuotteita – niissä on niin kauniit pakkauksetkin, luomun tärkeydestä puhumattakaan.

Aitoa maitoa, aidosti ihaniin (ja kiireettömiin!) aamuihin. Niin ja vähän piparkakkujen tuoksua. Luulenpa, että meillä yritetään pitää kiinni hyggestä, tällaisesta ekstra hemmottelusta myös joulun jälkeen.  

piparkakku-pannukakut-8-fannikaneli.jpg

piparkakku-pannukakut-9-fannikaneli.jpg

piparkakku-pannukakut-7-fannikaneli.jpg

 

Piparkakku-pannukakut

– 3 1/2 dl vehnäjauhoja
– 1 rkl sokeria
– 1/2 tl suolaa
– 2 tl leivinjauhetta
– 1 tl kanelia
– 1/4 tl inkivääriä
– 1/8 tl muskottipähkinää
– 1/8 tl neilikkaa
– 3 dl täysmaitoa
– 1 kpl_m kananmuna
– 2 rkl voita
– 1 dl suklaahippuja

Tarjoiluun
– 2 dl kuohukermaa
– vaahterasiirappia
– 4 kpl_m piparkakkuja

Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, suola, leivinjauhe ja mausteet. Vatkaa kevyesti eri kulhossa kananmuna, maito ja voisula. (Voit sulattaa voin näppärästi paistinpannulla, jonka voit kuumentaa samalla valmiiksi jo pannukakkujen paistamista varten.)

Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Sekoita taikinaan suklaahiput.

Paista pannukakut paistinpannulla reilulla keskilämmöllä pienessä määrässä voita molemmin puolin. Pannukakku on valmis käännettäväksi kun se keskiosa alkaa kuplia. Paista kaikki pannukakut.

Vatkaa kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa pannukakkujen päälle. Viimeistele vaahterasiirapilla ja piparkakkumurulla.

Halloween-herkku: Suklaa-punajuurimuffinssit ja mascarponekuorrutus

  • 13.10.2016
  • Ei kommentteja

punajuuri-muffinssit-fannikaneli.jpg

Illalla näkymät ikkunasta alkavat olla jo aika tumman puhuvia, ilmassa lentäviä värikkäitä lehtiä lukuun ottamatta. Hämärät illat eivät ole itsessään mitenkään piristäviä. Siihen avuksi iskee Halloween ja sen herkut!

Meillä leivottiin jo täysissä Halloween-tunnelmissa. Taustalla soi musiikki. Hörpin kahvia. Pöydällä jäähtyi pellillinen muffinsseja. Sulattelin suklaata kuorrutusta varten, jota roiskui laastin tapaan pöydälle kun lusikoin sitä muffinssien päälle. Ja niin kuin arvata saattaa, keittiössä oli session jälkeen aikamoinen sotku!

Halusin leipoa jotain todella halloweenimaista – ja sotkuhan kuuluu asiaan! Punajuuren ja suklaan yhdistelmä kuulosti juuri tilanteeseen sopivalta. Nämä muffinssit saavat syvän tumman värin ja maun punajuurisoseesta ja kaakaosta. Päälle levitetään silkkinen kerros suklaa-mascarponekuorrutusta.

punajuuri-muffinssit-2-fannikaneli.jpg

punajuuri-muffinssit-3-fannikaneli.jpg

kynttila-halloween-fannikaneli.jpg

Punajuuri sopii muuten erinomaisesti leivontaan – se tekee muffinsseista mehevät ja upean väriset. Ja soseen tekeminenkin onnistui aika helposti. Sotku joka valtasi keittiön ei tullut punajuurista, vaikka vähän kauhulla mietin mitenköhän niiden kanssa käy. Kuorin, kuutioin ja keitin punajuuret kypsiksi. Soseutin punajuurikuutiot sauvasekoittimella ja taikinan salainen ase oli valmis. Tumma suklaa ja mascarpone yhdessä ovat taas herkullisen kuorrutuksen salaisuus. Täydestä tiskialtaasta huolimatta, lusikoin onnellisena kulhon reunoilta suklaakuorrutusta ja katselin tyytyväisenä muffareita.

Virittele pöydälle vähän seittiä (juustoliinaa), sytytä kynttilöitä ja nosta keskelle lautasellinen syntisen hyviä Halloween-muffinsseja. Halloween-pöydän stailaus on valmis!

punajuuri-muffinssit-4-fannikaneli.jpg

punajuuri-muffinssit-5-fannikaneli.jpg

 

Suklaa-punajuurimuffinssit ja mascarponekuorrutus

– 4 dl punajuuria
– 2 dl kermaviiliä
– 1 kpl_m kananmuna
– 3/4 dl öljyä
– 1 dl sokeria
– 1 dl fariinisokeria
– 1 tl vaniljasokeria
– 4 1/2 dl vehnäjauhoja
– 1 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
– 1 tl ruokasoodaa
– 1/2 tl leivinjauhetta
– 1/8 tl suolaa

Kuorrutus
– 150 g tummaa suklaata
– 1 rkl voita
– 100 g mascarponejuustoa
– 1 rkl sokeria
– ripaus suolaa

Kuori ja kuutioi punajuuret. Keitä punajuurikuutioita 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.

Sekoita punajuurisoseeseen kermaviili. Vatkaa joukkoon kananmuna ja öljy. Lisää seokseen sokeri, fariinisokeri ja vaniljasokeri.

Yhdistä eri kulhossa jauhot, kaakaojauhe, ruokasooda, leivinjauhe ja suola. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Lusikoi taikina muffinssipellille paperisiin kuppeihin. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 18-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Riko suklaa paloiksi. Laita suklaapalat ja voi keraamiseen tai metalliseen kulhoon. Nosta kulho höyryävän vesikattilan päälle ja sekoittele kunnes suklaa ja voi on sulanut.

Sekoita sulanut suklaa mascarponejuustoon. Mausta sokerilla ja ripauksella suolaa. Levitä kuorrutus muffinssien päälle.

Oreo & Nutella Cookies

  • 10.10.2016
  • Ei kommentteja

oreo-nutella-cookies-2-fannikaneli.jpg

Vähän överit keksithän nämä ovat. Mutta uskokaas, juuri sopivan over the board.

Rakastan pehmeän sitkeitä amerikkalaisia cookie-tyylisiä keksiä. Chocolate chip cookies. Vähän lämpiminä. En keksi montaa leivonnaista joka vetelee hyville cookieille vertoja.

Samojen ihanien asioiden äärellä ollaan näiden keksien kanssa. Tällä kertaa cookiet viedään kuitenkin ihan uudelle tasolle. Taikinaan sekoitetaan suklaa-pähkinälevitettä Nutellaa. Ja suklaahippujen sijaan, sekaan laitetaan murskattuja Oreo-keksejä (!!!)

Huomaat varmaan, että olen aika innoissani näistä. Nämä keksit onnistuivat niin hyvin, etten voi vieläkään uskoa. Tekstuuri oli juuri sitä mitä toivoin ja maku koukuttavan ihana. Lasillinen maitoa ja pari tällaista. Rakastut varmasti!

Nämä keksit sopisivat muuten täydellisesti lähestyviin Halloween-juhliin ja lasten Trick or Treat -herkkupusseihin!

 

Kerro mitä tykkäsit jos kokeilet ohjetta. Ihastuitko näihin yhtä paljon kuin me?

 

oreo-nutella-cookies-fannikaneli-test3.jpg

oreo-nutella-cookies-4-fannikaneli.jpg

 

Oreo & Nutella -keksit

– 125 g voita
– 1 dl Nutellaa
– 2 1/2 dl fariinisokeria
– 1 kpl_m kananmuna
– 3 1/2 dl vehnäjauhoja
– 1 rkl tummaa kaakaojauhetta
– 1/2 tl leivinjauhetta
– 1/2 tl ruokasoodaa
– 1/2 tl suolaa
– 8 kpl_m Oreo-keksejä

Sulata voi ja anna sen jäähtyä hetki. Yhdistä voi ja Nutella.

Lisää joukkoon fariinisokeri. Riko joukkoon kananmuna. Sekoita tasaiseksi.

Yhdistä eri kulhossa jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Sekoita jauhoseos taikinaan.

Murenna Oreo-keksit ja sekoita murut taikinaan. Nosta taikina jääkaappiin 30 minuutiksi.

Pyörittele taikinasta palloja (n. 1 1/2 rkl taikinaa) ja asettele ne leivinpaperin päälle uunipellille (5 cm välit).

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 9-10 minuuttia. Keksit ovat pehmeitä heti uunista ottamisen jälkeen. Anna jäähtyä hetki ja nosta ne lastalla pellilltä. Paista seuraavat pellilliset keksejä.

Ihanimmat ruokablogit kesäluettavaksi

  • 6.7.2016
  • Ei kommentteja

image3.JPG

Jaoin viime viikolla muutaman ruokafanin kirjatärpin kesäluettavaksi. Kirjojen lisäksi kesällä on ihanan paljon aikaa lukea myös suosikkiblogeja – aurinkoisena päivänä peiton päällä nurmikolla ja sateella sisällä löhöillen.

Kahlaan lomalla usein läpi seuraamieni ruokablogien arkistoja, ja luen juttuja jotka ovat menneet kiireisten viikkojen varrella ohi. Merkkailen muistikirjaan resepti-ideoita ja usein samalla löytyy ohje tai pari, joita on pakko päästä kokeilemaan heti. On kiva päästä päivittämään kuulumisia tuttujen bloggaajien kanssa – osan kanssa ollaan oltu blogikollegoita jo melkein kymmenen vuotta!

Tässä muutama suosikkini upeasta ruokablogien maailmasta, Suomesta ja ulkomailta. Sattuman varaisessa järjestyksessä. Kurkkaa löytyykö listalta sinulle uusia tuttavuuksia!

 

Blog love <3

 

Kokit & Potit

Nautiskellen

Suolaa & Hunajaa

Hannan soppa

Tiskivuoren emäntä

Dilliä ja piparjuurta

52 Weeks of Deliciousness

Syötävän hyvä

Truly Kira

Viena K

 

Sprouted Kitchen

Smitten Kitchen

Seasons and Suppers

Not Without Salt

The Year in Food

Dessert for Two

The Roaming Kitchen

Savory Simple

Love and Lemons

A Couple Cooks

Shutterbean

Joy the Baker

Faring Well

My New Roots

101 Cookbooks

Two Red Bowls

The First Mess

 

Mielettömän upeita blogeja löytyy myös tältä Saveur Awards -listalta!