pretzel-suklaakakku-6-fannikaneli.jpg

Lokakuu puoliväli taittui jo pari päivää sitten. Olen kerännyt parvekkeelle kurpitsoja ja lyhtyjä valmiiksi lähestyvää Halloweenia varten.

Halloween on kyllä yksi vuoden hauskimmista juhlista. Meillä se ei näy ötökkäkoristeina vaan ennemminkin keittiössä. Kokosin viikonloppuna yhteen ideoita tuleviin Halloween-kemuihin ja testasin muutaman ihanan reseptin. Niinpä blogissa on luvassa tällä viikolla Halloween-tunnelmaan sopivia reseptejä – pari makeaa herkkua ja yksi tulisen koukuttava uusi tuttavuus!

Tein viime vuonna Halloweeniksi hurjan korkean ja hyytävän kylmän juustokakun. Löysin siihen idean juhlien järjestämisen kuningataren, Martha Stewartin reseptiarkistosta. Aloitin tälläkin kertaa kurpitsajuhlan fiilistelyn kakulla – nyt käännyin maapallon toiselle puolelle Australiaan. Donna Hay -lehdessä on kerrassan upeita ruokaideoita, ja sieltä löysin myös Halloween-pöytään täydellisesti sopivan jälkkärin.

Tämä tumman suklainen kakku tosin ei ole melkeinpä lainkaan kakku, vaan enemminkin se muistuttaa täyteläisen suklaista fudgea. Taikinaan sulatetaan iso kasa (ja tarkoitan todellakin i-s-o kasa) suklaata ja voita. Kananmunan valkuaiset vatkataan marenkisen kuohkeaksi. Jauhoa taikinaan ei tule ollenkaan ja sokeriakin vain nimeksi. Terveellisestä meiningistä ei silti missään nimessä ole kyse. Tämä kakku sopii todelliseen hard-core herkutteluun!

pretzel-suklaakakku-5-fannikaneli.jpg

Suklaaksi kannattaa valita tumma suklaa. Itse tein kakun isoista levyistä Fazerin tummaa suklaata – siinä ei ole hurjan suurta kaakaoprosenttia. Ettei kakusta tulisi liian tuhdin makuista, en valitsisi tähän kaikista tumminta suklaata (yli 60% kaakaota), vaikka ne onkin parhaita suklaita syötäväksi.

Tein kaksi tällä ohjeella kaksi kakkua pienissä irtopohjavuoissa (15 cm), mutta kakun voi hyvin tehdä myös yhteen 22-24 cm vuokaan. Tummaa suklaata huutavan kakun päälle ladoin ympyrään suolaisia pretzel-keksejä. Juuri tuo onkin kakun paras puoli – makean ja suolaisen yhdistelmä, ja täyteläinen suklaisuus. Eikä tällaisen koristeluun tarvita onneksi tarkkaa kättä!

Kakku paistetaan tahmean kiinteäksi uunissa, ja jääkaapissa se tiiviistyy ihanan samettiseksi. Älä huoli jos kakun keskiosa laskee hieman – muutama halkeama pretzeleiden välissä ei haittaa. Uunista tullessa kakun reunat ovat kypsät ja keskiosa vielä pehmeä. 

Voit tehdä kakun valmiiksi jo edellisenä päivänä. Muista ottaa kakku ennen tarjoilua hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Vajaassa tunnissa se ehtii pehmetä samettiseksi, jota on helppo leikata terävällä veitsellä.

Ei muuta kun hauskoja Halloween-ideoita kokeilemaan piristykseksi pimeisiin lokakuun iltoihin!

pretzel-suklaakakku-fannikaneli.jpg

 

Pretzel-suklaakakku

– 120 g voita
– 450 g tummaa suklaata
– 4 kpl_m kananmunaa
– 1/2 dl sokeria
– 1/2 tl sormisuolaa
– 3 dl pretzel-keksejä

Pingota irtopohjavuoan (23 cm tai 2 x 15 cm) pohjan väliin leivinpaperi ja voitele vuoan reunat.

Paloittele suklaa ja voi keraamiseen tai metalliseen kulhoon, ja nosta se hyöryävän vesikattilan päälle. Sulata suklaa ja voi välillä sekoitellen kunnes seos on tasaisen sulanutta. Nosta kulho vesihauteen päältä ja anna jäähtyä.

Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin.

Vatkaa sähkövatkaimella valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon pikku hiljaa sokeri koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on kiiltävän paksua.

Sekoita jäähtyneeseen suklaa-voiseokseen keltuaiset ja suola.

Sekoita käännelleen valkuaisvaahto muutamassa osassa suklaaseen. Kaada taikina irtopohjavuokaan. Koristele pinta pretzeleillä.

Paista 160 asteisessa uunissa 25 minuuttia tai kunnes kakun reunat ovat kypsät ja keskiosa hyytynyt. Anna kakun jäähtyä ja nosta se pariksi tunniksi jääkaappiin. Leikkaa tahmean täyteläistä kakkua terävällä veitsellä.