pannacotta-granaattiomena-fannikaneli.jpg

Aina kun mietin mitä kivaa (ja helppoa!) jälkiruokaa sitä voisi tehdä viikonlopun dinnerille, mieleen tulee kaksi luottojälkkäriä. Sitruunaposset ja pannacotta.

Kummankaan valmistaminen ei vie aikaa juuri ollenkaan, ja ne voi tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua odottamaan jääkaappiin. Tein nyt viikonloppuna pieniin lasipurkkeihin klassisesti vaniljalla maustetut pannacottat. Olin ostanut viikolla pari upeaa granaattiomenaa, ja aluksi ajattelin että ripottelen simppelisti noita upeita siemeniä vanukkaan päälle.

Mutta mitä sitä itselleen ja tavoilleen voi. Olen parantumaton reseptihaukka. Oli ihan pakko vähän googletella ideoita millaisen kastikkeen granaattiomenoista voisi tehdä. Löysin ihanan reseptin valkoviinisiirapille, jonka joukkoon lisätään lopuksi granaattiomenan siemeniä. Se sopi todella upeasti kermaisen pehmeän pannacottan päälle. Aika upea juhlakauden jälkiruoka!

Pannacotta ja granaattiomena-valkoviinisiirappi


Pannacotta
– 2 1/2 kpl_m liivatelehteä
– 5 dl kuohukermaa
– 1/2 dl sokeria
– 1 kpl_m vaniljatanko

Siirappi
– 3 dl valkoviiniä
– 3 rkl sokeria
– 1 kpl_m granaattiomena

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen lautaselle.

Kaada kattilaan kerma ja sokeri. Viillä vaniljatanko auki pitkittäissuunnassa veitsellä ja laita kattilaan.  

Kuumenna keskilämmöllä kiehuvaksi, ja anna kiehua hiljalleen 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja ota pois vaniljatanko.

Purista liivatelehdet kuiviksi ja vatkaa kuuman nesteen joukkoon. Kaada seos annosvuokiin.

Anna pannacottan hyytyä 4 tuntia tai yön yli jääkaapissa.

Kuumenna pienessä kattilassa valkoviini. Lisää joukkoon sokeri. Anna kiehua kunnes seos on tiivistynyt puoleen (1 1/2 dl). Anna jäähtyä.

Halkaise granaattiomena ja poista siemenet. Lisää siemenet jäähtyneeseen valkoviinisiirappiin. Tarjoile pannacottan kanssa.