tomaattikeitto-fannijakaneli-2500.jpg

 

Olin töissä lauantaina. Taisi olla ensimmäinen päivä kun verhoja ei ehtinyt aukaista ollenkaan – lähtiessä oli hämärää ja niin oli jo kotiin tullessakin. Ei muuta kun kynttilät ostoslistalle, sillä niitä kuluu tällaisina hämärinä iltoina, niin kun tänäänkin.

 

Jos ei ole kesän valoa niin ei ole enää kesän makujakaan. Vihannestiskin tomaateista on makeat aromit jo tipotiessään. Siksi hyvät vippaskonstit ovat tarpeen tomaatin makuja esille houkutellessa. Paahtaminen pehmentää tomaatin makua, ja uuniin tomaattien lisäksi kannattaa laittaa samalla myös sipuli ja valkosipulinkynnet. Paahtuneet tomaatit ja sipulit kiehautetaan liemessä ja surautetaan samettiseksi keitoksi sauvasekoittimella.

 

Lämpöiseen keittoiltaan sopii rapeaksi paistetut juustoleivät. Lisäsin niihin parvekeella kasvaneesta timjamista viimeiset lehdet.

 

Meillä pannulla paistetut juustolämppärit tehdään aina samalla tekniikalla, joka on siirtynyt meille B:n lapsuusmuistojen grilled cheese sandwicheistä. Oleellista on, ettei voita sulateta pannulle vaan leipäviipaleet voidellaan kevyesti oivariinilla. Sitten väliin reilusti juustoa ja kerrosleivät kuivalle kuumalle grillipannulle. Leipien päälle painoksi voi nostaa pikkukulhon (ja vaikka pari juomalasia ekstrapainoksi kulhoon). Kun molemmat puolet ovat rapeat ja juusto sulanut, leivät leikataan puoliksi niin että juusto hiipii houkuttelevasti esiin.

 

Käperry sohvan kulmaan ja dippaa leivän reuna keittoon.

 

Rentoa viikon alkua kaikille!

 

Paahdettu tomaattikeitto ja timjami-juustoleivät


Keitto
– 8 kpl_m tomaattia
– 1 kpl_m sipuli
– 4 kpl_m valkosipulinkynttä
– 2 rkl oliiviöljyä
– 5 dl kanalientä
– 3 dl vettä
– 1 dl kuohukermaa
– suolaa
– mustapippuria

Leivät
– 8 kpl_m maalaisleipäviipaletta
– 150 g juustoa (rasvaa 25-35 %)
– 2 rkl tuoretta timjamia
– 2 rkl voita

Pilko tomaatit reiluksi paloiksi ja poista siemenet. Kuori ja halkaise sipuli ja valkosipulinkynnet.

Laita tomaatit ja sipulit uunipellille ja sekoita mukaan oliiviöljyä, suolaa ja pippuria.

Paahda kasvikset 175 asteisessa uunissa puolisen tuntia kunnes ne ovat paahtuneet.

Kuumenna kattilassa kasvisliemi. Lisää liemeen paahdetut tomaatit ja sipulit ja anna kiehua 5 minuuttia.

Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää joukkoon kerma ja kiehauta.

Laita leipäviipaleen päälle juustosiivuja. Ripottele päälle timjaminlehtiä. Nosta toinen leipäviipale kanneksi. Voitele kevyesti siivujen ulkopuolet.

Paista leivät pannulla molemmilta puolilta kunnes pinta on rapea ja juusto on sulanut.