uuniomenat-fannikaneli.jpg

Moikka syyskuu. 

Vähän haikeana jätän elokuun taakse. Ajattelin, että syyskuun alku vaatii jotain omenaista. Jotain makeaa ja lempeää. Pehmentämään pikkuhiljaa lähestyviä jäähyväisiä kesälle.

Uuniomenat ovat kerrassaan ihana tapaus. Niitä pitää saada joka vuosi omenasadon aikaan – ne ovat ehdottomasti parhaita kotimaisista omenoista tehtyinä. Täytin tällä kertaa omenat mustikoilla. Ne sopivat nimittäin täydellisesti yhteen, ja miten upeat värit sisältä paljastuu kun omenaa alkaa syömään! 

Kaiversin omenaporalla reilun kokeisen reiät omenoiden keskelle, mutten kuitenkaan koko omenan läpi. Sellainen setti kannattaa jättää poraamatta ihan kuin tapiksi. Näin täyte ei pääse valumaan ulos uunissa ja mehut hauduttavat omenaa myös sisältä päin. Tein nopsan muruseoksen (vähän niin kuin näihin mustikka-murumuffinsseihin), ja ripottelin sen omenoiden päälle. Oih, murujutut on ihan parasta!

Omenat paistuvat puolessa tunnissa ihanan pehmeiksi uunissa – ja murut taas herkullisen rapeiksi. Jos oikein haluat herkutella, näiden omppujen kylkeen sopisi loistavasti myös pari palloa vaniljajäätelöä…

Pehmeän lempeää syyskuun alkua kaikille!

uuniomenat-3-fannikaneli.jpg

uuniomenat-2-fannikaneli.jpg

 

TallennaTallenna

Mustikkaiset muru-uuniomenat

– 6 kpl_m omenaa (suomalainen)
– 2 dl mustikoita
– 2 rkl sokeria
– 1 rkl sitruunamehua

Muruseos
– 1 dl vehnäjauhoja
– 2 rkl voita
– 2 rkl sokeria

Poista omenoiden kodat omenaporalla, mutta jätä noin setti poraamatta alaosasta. Näin täyte ei pääse valumaan ulos. Suurenna poralla täytettävää osaa hieman reunoilta. Laita omenat uunivuokaan.

Sekoita mustikat, sokeri ja sitruunamehu. Täytä omenat mustikkaseoksella.

Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja nypi se jauhoihin. Kun seos on murumaista, sekoita joukkoon sokeri. Ripottele murut täytettyiden omenoiden päälle.

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 25 minuuttia kunnes omenat ovat pehmeitä ja muruseos rapeaa.