sinappilohi-savoykaali-fannijakaneli-2.jpg

Otin käteen kirjan ja pidin pienen tauon muuttorumban keskellä. Saku Tuomisen tuorein opus Luova järkevyys on lukuvuorossa jo toista kertaa. 

 

Olen miettinyt viime aikoina tavallista enemmän uuden luomista ja luovuutta. Tai oikeastaan asioiden paremmin tekemistä. Oikeisiin asioihin ryhtymistä. Sakun sanojen mukaan todellisuudessa aidossa luovuudessa on kysymys vain kahdesta asiasta. Kyvystä nähdä ja halusta tehdä. Eri tavalla, paremmin. En varsinaisesti tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta jos tämän vuoden tavoitteita ja toiveita voisi kuvata muutamalla sanalla, tuo kuvaus sopii siihen parhaiten.

 

Muuttolaatikoiden keskellä, otin ruokaseurakseni kirjan ja tein helpoista helpoimman lautasellisen ruokaa. Hunaja maustaa tällä aterialla sekä lohen että kaalisalaatin. Hunajan, napakan makuisen dijonsinapin ja sitruunan yhdistelmä on lohelle nappi valinta. Se paistuu hunajasinappihunnun alla meheväksi uunissa parissakymmenessä minuutissa.

 

Sillä aikaa kun kala on uunissa, ehdit tehdä savoijinkaalista salaatin. Sekoita silputtuun kaaliin riisiviinietikkaa ja aavistus hunajaa. Nopea ruoka muutamalla mausteella. Luovaa järkevyyttä sekin.

 

Rentoa viikonloppua kaikille!

Hunajainen sinappilohi ja savoijinkaalisalaatti


Lohi
– 4 kpl_m lohifileetä
– 2 rkl juoksevaa hunajaa
– 2 rkl dijoninsinappia
– 1/2 kpl_m sitruunan mehu
– suolaa ja pippuria

Kaalisalaatti
– 1 kpl_m kurttu- eli savoijinkaalia
– 2 rkl riisiviinietikkaa
– 1 tl juoksevaa hunajaa

Laita lohifileet uunivuokaan. Sekoita hunaja, sinappi ja sitruunamehu. Levitä seosta reilu kerros lohipalojen päälle.

Paista lohi 225 asteisessa uunissa mehevän kypsäksi noin 20 minuuttia.

Halkaise savoijinkaali ja poista kanta. Leikkaa kaali ohuiksi suikalaiksi. Sekoita riisiviinietikkaan hunaja. Kaada kastike kaalisilpun joukkoon ja sekoita hyvin. Anna maustua sillä aikaa kun lohi paistuu.

Nosta lohi lautaselle kaalisalaatin päälle. Rouhaise päälle suolaa ja pippuria.