frosty-leaves-walk.JPG

 

Perjantai-iltana kilisteltiin opiskelukavereiden kanssa (melkein kymppivuotista yhteiseloa!) ja käytiin vielä viimeistä kertaa kävelemässä vanhoja käytäviä pitkin ennen median koulutusohjelman muuttamista uusiin tiloihin. Olipahan nostalginen ilta täynnä tarinoita, jotka oli ehtinyt jo melkein unohtaa.

 

Pitkän illan jälkeen kaipasin vähän herättelyjä, että sain lauantain startattua käyntiin. Parin asteen pakkanen ja rapsakan jäiset lehdet lenkkipolulla toimivat hyvänä lääkkeenä. Maisemat näytti jo ihan marraskuiselta.

 

Tein ensimmäistä  kertaa (ikinä!) maa-artisokkakeittoa muutama viikko sitten, ja ajattelin tehdä sitä taas uudestaan helpon hemmottelevaksi sunnuntain ruuaksi. Täytyy sanoa, että mahtava raaka-aine tuo maa-artisokka! Tykästyin sen omatakaiseen makuun, ja miten se ei kaipaa mitään kummenpia valmisteluja.

 

Löysin nopsan keiton perusohjeen Maku.fin sivuilta, ja lisäinspiraatiota vielä Happyolk-blogista. Tein sopan samettista maa-artisokkakeiton ohjetta mukaillen. Kuoritut maa-artisokat keitetään perunoiden kanssa pehmeiksi kasvisliemessä. Lisäsin mukaan voissa karamellisoitua sipulia, jonka kanssa kuullotin lopuksi myös pari valkosipulinkynttä. Sipulit sekaan ja koko komeus soseeksi sauvasekoittimella. Ja sitten lusikoimaan!

 

Lämmintä sunnuntai-iltaa!