Limoncello

  • 13.6.2013
  • 8 kommenttia

Limoncello

Meidän pakastimesta löytyy kesäisin limoncellopullo. Pikkulasillinen tätä italialaista sitruunalikööriä huurteisen kylmänä on ihan paras lopetus kesäaterialle. Niin kuin hyvä digestiivi – se on raikas ja tuju yhtä aikaa. Suosittelen!

Ajattelin seuraavaksi kokeilla muuten limoncello-valkosuklaakastiketta Nigellan ohjeen mukaan. Siinä sulatetaan miedolla lämmöllä valkosuklaata lorauksessa kermaa. Kastikkeeseen sekoitetaan lopuksi limoncelloa. Ja sitten koko komeus kaadetaan jäisten vadelmien päälle. Ei voi olla kun hyvää!

Parsa-pappardelle

– 150 g pastaa
– 200 g vihreää parsaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 sitruuna
– 1 dl kuohukermaa
– 30 g parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Nosta parsat lautaselle odottamaan. Lisää samalle pannulle hienonnettu valkosipuli ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Kääntele 30 sekunttia. Kaada joukkoon kuohukerma. Anna porista noin minuutin. Purista joukkon noin puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pasta ja paahdetut parsat kastikkeeseen. Raasta päälle parmesaania ja lisää sitruunankuorta.

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Sinappinen parsa-perunasalaatti

– 500 g perunoita
– 5 kpl_m vihreää parsaa
– 1 kpl_m varsisellerin vartta
– herneenversoja

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl sitruunamehua

Kuori ja keitä perunat 15 minuuttia kunnes ne ovat juuri kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Leikkaa perunat isoiksi paloiksi.

Sekoita kulhossa perunat ja parsat. Lisää joukkoon siivutettu varsiselleri ja herneenversoja.

Sekoita eri kulhossa kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattiin.

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Paahdetut parsat ja papu-hernesalaatti

– 6 kpl_m vihreää parsaa
– oliiviöljyä

Salaatti
– 250 g valkoisia papuja
– 100 g herneitä
– 1/3 kpl_m purjo
– 2 rkl lehtipersiljaa

Kastike
– 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 tl hunaja-dijonsinappia
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Huuhtele ja valuta pavut. Sekoita kulhossa papujen joukkoon sulatetut pakasteherneet, silputtu purjo ja persilja.

Valmista kastike. Pese sitruuna. Raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon loput kastikeainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastiketta oman makusi mukaan salaattiin. Tarjoile salaatti paahdettujen parsojen kanssa.

Marja-crumblepaistos

  • 11.6.2013
  • 2 kommenttia

Marja-crumble

En saa kesällä marjoista tarpeekseni. Niistä on kiva tehdä nopsia jälkkäreitä, piirakoita ja kakkuja – tai napostella sellaisenaan. Crumblen salat opin rapakon toisella puolella muutama vuosi sitten, ja siellä sitä saa useimmista ravintoloista erilaisilla hedelmä- ja marjayhdistelmillä. Se on taivaallisen hyvää hetki uunista ottamisen jälkeen vaniljajäätelön kanssa!

Crumblessa marjat muhivat hillomaisen pehmeiksi rapean murutaikinan alla. Paistokseen sopii yhtä hyvin pakastimen viimeiset marjat kuin kohta starttaavan kesäsesongin tuoreet marjat. Voit lisätä taikinaan myös rouhittuja manteleita tai mysliä ekstrarapeiksi sattumiksi.

Marja-crumblepaistos (6 annosta)

Taikina
– 2 dl vehnäjauhoja
– 2 1/2 dl kaurahiutaleita
– 1 dl sokeria
– 175 g voita tai leivontamargariinia

Marjaseos
– 1 litra marjoja (mansikoita, vadelmia, mustikoita)
– 1 dl sokeria
– 2 rkl maissitärkkelystä
– 1 tl kanelia
– 1/2 sitruunan kuori

– vaniljajäätelö tarjoiluun

Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja sokeri. Nypi seokseen kuutioitu kylmä voi tai leivontamargariini kunnes taikina on murumaista.

Sekoita marjoihin sokeri, maissitärkkelys, kaneli ja hienoksi raastettu sitruunankuori. Jos käytät pakastemarjoja, sekoita ne jäisinä.

Levitä marjat syvään uunivuokaan ja murustele taikina tasaiseksi kerrokseksi marjojen päälle. Paistaa 200 asteessa 40-45 minuuttia kunnes murutaikina on saanut väriä ja marjaseos kuplii. Anna jäähtyä hetki. Tarjoile crumble lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

Sireenit

Marja-crumble

Parsa-pappardelle

– 150 g pastaa
– 200 g vihreää parsaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 sitruuna
– 1 dl kuohukermaa
– 30 g parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Nosta parsat lautaselle odottamaan. Lisää samalle pannulle hienonnettu valkosipuli ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Kääntele 30 sekunttia. Kaada joukkoon kuohukerma. Anna porista noin minuutin. Purista joukkon noin puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pasta ja paahdetut parsat kastikkeeseen. Raasta päälle parmesaania ja lisää sitruunankuorta.

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Sinappinen parsa-perunasalaatti

– 500 g perunoita
– 5 kpl_m vihreää parsaa
– 1 kpl_m varsisellerin vartta
– herneenversoja

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl sitruunamehua

Kuori ja keitä perunat 15 minuuttia kunnes ne ovat juuri kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Leikkaa perunat isoiksi paloiksi.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Sekoita kulhossa perunat ja parsat. Lisää joukkoon siivutettu varsiselleri ja herneenversoja.

Sekoita eri kulhossa kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattiin.

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Paahdetut parsat ja papu-hernesalaatti

– 6 kpl_m vihreää parsaa
– oliiviöljyä

Salaatti
– 250 g valkoisia papuja
– 100 g herneitä
– 1/3 kpl_m purjo
– 2 rkl lehtipersiljaa

Kastike
– 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 tl hunaja-dijonsinappia
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Huuhtele ja valuta pavut. Sekoita kulhossa papujen joukkoon sulatetut pakasteherneet, silputtu purjo ja persilja.

Valmista kastike. Pese sitruuna. Raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon loput kastikeainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastiketta oman makusi mukaan salaattiin. Tarjoile salaatti paahdettujen parsojen kanssa.

Viileän raikas tomaattikeitto

  • 6 kommenttia

Capresekeitto

Kesäkuun alun helteet hellittävät, mutta edelleen kesätunnelma saa miettimään kevyttä ja raikasta ruokaa. Annoin ison kasan tomaatteja kypsyä pehmeiksi kulhossa keittiönpöydällä. Niiden makeus ja mehukkuus pääsevät oikeuksiinsa kun ne paahtaa uunissa. Samaan vuokaan kannattaa laittaa valkosipulinkynnet, jotka hautuvat myös makean pehmeiksi.

Samettisen pehmeä keitto on helppo soseuttaa blenderissä tai sauvasekoittimella. Keitto toimii muuten erityisen hyvin työpaikalla kesäisenä lounasannoksena napakka kantiseen rasiaan pakattuna. (Nimimerkki: lomaan vielä muutama viikko.)

Viileän raikas tomaattikeitto (4 annosta)

– noin 1 kg kypsiä tomaatteja (punaisia, keltaisia, kirsikkatomaatteja)
– 1 valkosipuli
– 5 palaa aurinkokuivattuja tomaatteja
– kourallinen tuoreita basilikanlehtiä
– 2 rkl punaviinietikkaa
– 1 rkl fariinisokeria
– 2 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria
– buffalomozzarellaa tarjoiluun

Paahda tomaatit ja halkaistu valkosipuli uunivuokassa lorauksessa oliiviöljyä 200 asteessa 25 minuuttia. Anna jäähtyä. Nypi pois tomaattien kuoret ja purista pehmentyneet valkosipulinkynnet pois kuorista. Laita tomaatit ja valkosipulit tehosekoittimeen. Lisää joukkoon muutama valutettu aurinkokuivattutomaatti ja kuorallinen tuoreita basilikanlehtiä.

Soseuta keitto tasaiseksi. Voit tehdä keiton myös isossa kulhossa sauvasekoittimella. Lisää keittoon loraus punaviinietikkaa, sokeria ja oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Jäähdytä keitto kylmäksi jääkaapissa.

Tarjoile viileä keitto revityn buffalomozzarellan, tuoreen basilikanlehtien ja paahdetun leivän kanssa.

Parsa-pappardelle

– 150 g pastaa
– 200 g vihreää parsaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 sitruuna
– 1 dl kuohukermaa
– 30 g parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Nosta parsat lautaselle odottamaan. Lisää samalle pannulle hienonnettu valkosipuli ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Kääntele 30 sekunttia. Kaada joukkoon kuohukerma. Anna porista noin minuutin. Purista joukkon noin puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pasta ja paahdetut parsat kastikkeeseen. Raasta päälle parmesaania ja lisää sitruunankuorta.

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Sinappinen parsa-perunasalaatti

– 500 g perunoita
– 5 kpl_m vihreää parsaa
– 1 kpl_m varsisellerin vartta
– herneenversoja

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl sitruunamehua

Kuori ja keitä perunat 15 minuuttia kunnes ne ovat juuri kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Leikkaa perunat isoiksi paloiksi.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Sekoita kulhossa perunat ja parsat. Lisää joukkoon siivutettu varsiselleri ja herneenversoja.

Sekoita eri kulhossa kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattiin.

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Paahdetut parsat ja papu-hernesalaatti

– 6 kpl_m vihreää parsaa
– oliiviöljyä

Salaatti
– 250 g valkoisia papuja
– 100 g herneitä
– 1/3 kpl_m purjo
– 2 rkl lehtipersiljaa

Kastike
– 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 tl hunaja-dijonsinappia
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Huuhtele ja valuta pavut. Sekoita kulhossa papujen joukkoon sulatetut pakasteherneet, silputtu purjo ja persilja.

Valmista kastike. Pese sitruuna. Raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon loput kastikeainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastiketta oman makusi mukaan salaattiin. Tarjoile salaatti paahdettujen parsojen kanssa.

Caesarsalaatti

  • 3.6.2013
  • 4 kommenttia

Caesarsalaatti

B laittaa tehosekoittimen kulhoon kananmunan keltuaisen, pari anjovisfilettä ja valkosipulinkynttä, sinappia ja sitruunamehua. Lopuksi pari isoa lorausta oliiviöljyä ja sitten raastettua parmesaania. Sekoitin ei pyöri pitkään kun sen kulhon reunat peittyvät kermaisen värisellä klasikkokastikkeella.

Itse tehty caesarkastike on kaupan hyllyltä löytyvää sisartaan harppauksia edellä. Samalla kun se on täyteläinen, maistuu siinä myös raikkaus. (Ja se kuohkeus!)

Samalla kun kastike pyörii sekoittimessa, pinoan korkean kasan romainesalaatinlehtiä lautaselle. Pannulla ruskistuu ohueksi suikaloitu pekoni. Lisään salaatinlehtien päälle rapean ripauksen suolaista pekonia ja parmesanlastuja. Sitten se odottaa vielä tärkeintä.

B kaapii kulhosta viimeisetkin pisarat caesarin makua. Caesarin syvin olemus on nyt siinä – kulhossa pöydän kulmalla.

Molemmat nappaavat keittiönlaatikosta haarukat.

Caesarsalaatti (4 annosta)

– 2 ruukkua romainesalaattia
– 6 pekoniaviipaletta
– parmesaania, lastuina
– mustapippuria

Kastike
– 1 kananmunan keltuainen
– 2 anjovisfilettä
– 2 valkosipulinkynttä
– 1 tl dijonsinappia
– 1/2 sitruunamehu
– 3 rkl oliiviöljyä (ja loraus lisää tarvittaessa)
– 30 g parmesaania, raastettuna

Leikkaa romainesalaatti leveiksi siivuiksi. Leikkaa pekoniviipaleet ohuksi siivuiksi.

Valmista kastike tehosekoittimessa. Laita sekoittimen kulhoon keltuainen, anjovisfileet, kuoritut ja hienonnetut valkosipulinkynnet, sinappi ja sitruunamehu. Soseuta ainekset muutamalla tehosekoittimen kierroksella.

Hidasta tehosekoittimen kierroksia, ja kaada oliiviöljy ohuena nauhana joukkoon. Sekoita kunnes kastike on sileää. Lisää mukaan raastettu parmesaani ja sekoita se kastikkeen joukkoon käsin.

Kokoa salaatinlehdet, pekoni ja parmesaanilastut kulhoon. Sekoita salaattiin kastiketta makusi mukaan. Viimeistele rouhaisulla mustapippuria.

Vinkki! Lisää caesarsalaattiin halutessasi paahdettuja leipäkuutioita, viipaloitua kanaa tai katkarapuja.

Parsa-pappardelle

– 150 g pastaa
– 200 g vihreää parsaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 sitruuna
– 1 dl kuohukermaa
– 30 g parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Nosta parsat lautaselle odottamaan. Lisää samalle pannulle hienonnettu valkosipuli ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Kääntele 30 sekunttia. Kaada joukkoon kuohukerma. Anna porista noin minuutin. Purista joukkon noin puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pasta ja paahdetut parsat kastikkeeseen. Raasta päälle parmesaania ja lisää sitruunankuorta.

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Sinappinen parsa-perunasalaatti

– 500 g perunoita
– 5 kpl_m vihreää parsaa
– 1 kpl_m varsisellerin vartta
– herneenversoja

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl sitruunamehua

Kuori ja keitä perunat 15 minuuttia kunnes ne ovat juuri kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Leikkaa perunat isoiksi paloiksi.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Sekoita kulhossa perunat ja parsat. Lisää joukkoon siivutettu varsiselleri ja herneenversoja.

Sekoita eri kulhossa kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattiin.

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Paahdetut parsat ja papu-hernesalaatti

– 6 kpl_m vihreää parsaa
– oliiviöljyä

Salaatti
– 250 g valkoisia papuja
– 100 g herneitä
– 1/3 kpl_m purjo
– 2 rkl lehtipersiljaa

Kastike
– 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 tl hunaja-dijonsinappia
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Huuhtele ja valuta pavut. Sekoita kulhossa papujen joukkoon sulatetut pakasteherneet, silputtu purjo ja persilja.

Valmista kastike. Pese sitruuna. Raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon loput kastikeainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastiketta oman makusi mukaan salaattiin. Tarjoile salaatti paahdettujen parsojen kanssa.

Haudutetut purjot ja tilli-sinappikastike

  • 31.5.2013
  • 20 kommenttia

Haudutetut varsisipulit ja tilli-sinappikastike

En ole kunnolla vielä startannut tämän kesän grillikautta, mutta nyt viikonloppuna voisi grillata ihan kunnolla. Hyvät pihvit kuuluvat asiaan, ja pöytään on kiva koota niiden kaveriksi erilaisia lisukkeita. Teen usein perusvihersalaatin ja jonkin lämpimän kasvishöystön sesongin mukaan. Kaupoissa alkaa olla mukavasti saatavilla uuden sadon vihanneksia – perunoita, porkkanoita, ja viime kauppareissulla löysin nipun hyvännäköisiä purjoja.

Ohuiden pikkupurjojen maku on kivan pehmeä, ja ne kypsyvät hauduttamalla nopeasti. Samaan vuokaan voi lisätä myös kesäsipulinvarsia. Makupariksi haudutetuille varsisipuleille sopii sinihomejuusto ja helppo sinappikastike. Kokeilin kastikkeeseen Kavlin Johnny’s sinappia, jossa napakan voimakas maku, ja sitä voi käyttää samantyyppisesti kastikkeisiin kun dijonsinappia.

Tillinipun lopusta voisi tehdä myös kesän ensimmäiset mummon etikkakurkut. Ihana alkaa miettimään kesäisiä raaka-aineita ja ruokia!

ARVONTA grillakauden avauksen kunniaksi käynnistyy nyt!
Mikä on sinun suosikkilisuke grilliherkkujen kanssa?

Kerro mikä on paras lisuke grilliruualle! Kirjoita vastauksesi kommentialueelle ja linkkaasen ohjeeseen jos se löytyy netistä. Kaikkien 9.6.2013 mennessä vastanneiden kesken arvon kaksi Kavlin lahjoittamaa kesäistä settiä, jotka sisältävät Sagaformin retkigrillin, kylmälaukun ja Kavlin tuotepaketin.

Miten osallistun?
– Kirjoita suosikkigrillilisukke tämän jutun kommenttialueelle.
– Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi! Vain sähköpostilla varustetut kommentit osallistuvat arvontaan.

Mihin asti aikaa? Sunnuntaihin 9.6.2013 klo 24 mennessä jätetyt kommentit osallistuvat arvontaan.

Ilmoitan blogissa arvonnan voittajan maanantaina 10.6. Voittajalle ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti.

Haudutetut purjot (4 annosta)

– 4 uuden sadon purjoa (tai kesäsipuleita)
– 1 dl vettä
– 100 g sinihomejuustoa
– tuoretta tilliä ja sitruunalohkoja tarjoiluun

Tilli-sinappikastike

– 1 rkl Johnny’s sinappia (karkea ja väkevä)
– 1 rkl Druvan valkoviinietikkaa
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 rkl hienonnettua tuoretta tilliä

Huuhdo purjot ja leikkaa ne halki pituussuunnassa. Lado purjojen puolikkaat uunivuokaan ja lorauta pohjalle vesi. Peitä vuoka tiukasti foliolla. Laita vuoka 200 asteiseen uuniin tai grilliin. Anna purjojen hautua 10 minuuttia kunnes ne ovat pehmeitä.

Valmista kastike. Sekoita kulhossa sinappi, valkoviinietikka ja öljy. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipulinkynsi ja tilli.

Nosta purjot tarjoilulautaselle. Lusikoi päälle reilusti tilli-sinappikastiketta. Murenna pinnalle sinihomejuustoa. Viimeistele tuoreella tillillä ja puristuksella sitruunamehua. Tarjoile grilliherkkujen kanssa.

Tämä juttu ja kilpailu ovat toteutettu yhteistyössä Kavlin kanssa.

Kavli on norjalainen yritys, joka on toiminut Suomessa jo 40 vuotta. Kavli Oy myy ja markkinoi mm. majoneeseja, sulatejuustoja, hampurilaiskastikkeita, etikkaa ja sinappia tuotemerkeillä Kavli, Druvan ja Johnny’s. Kavli Groupin omistaa säätiö, joka lahjoittaa voiton hyväntekeväisyyteen humanitääriseen apuun, lääketieteelliseen tutkimukseen sekä kulttuurille.