blt-leivat-fannijakaneli.jpg

Arvatkaas miten letkeää meidän keittiössä on ollut viime päivät. Siellä on piipahdettu pikaisesti lähinnä salaatin tai voileivän teossa! Amerikan reissulta kotiinpaluusta on kulunut reilu viikko, ja vieläkin arkirytmi yhtä heilahtelua eikä jääkaapin sisältö ole vieläkään päivittynyt normaaliksi. Viikonlopuksi karattiin Tukholmaan (siitä lisää juttua ensi viikolla!), ja matkalaukku pakattiin taas ennen kun entisiä oli ehditty edes purkaa.

Matkalla herkuttelun vastapainoksi koti-iltoina ollaan kaivattu mutkattomia ruokia. Amerikan road tripillä tokaisin ihanaa BLT sandwichiä syödessäni, että miksei me koskaan tehdä näitä kotona! Usein töiden jälkeen iltaruokaa alkaa pohtimaan ihan liian monimutkaisesti ja kaikki ideat tuntuvat katoavan kiireessä päästä. Vannoin, että niinä iltoina muistetaan sitten BLT – bacon, lettuce and tomato. Idealle tuli heti käyttöä. 

Joskus sitä ei kaipaa muuta kun täydellisen simppelin kerrosleivän. (Sellaisen jäljillä on myös nämä parhaimmat BLT:n ohjeet.) Rapsakkaa pekonia ja salaatinlehtiä. Kypsän makeita tomaatteja ja paahdettua leipää. Ja reilu sipaisu majoneesia. Viileänä iltana parvekkeen suojissa syötynä.

 

Vinkki kesälomalaisille! Herkullisin BLT syntyy grillissä ja kiireettömästi itse tehdystä majoneesista. Hyvän viinilasillisen kanssa tarjoiltuna.