bataattiranskalaiset-2-fannikaneli.jpg

Viikonloppu tuli ja meni, mutta spesiaaliherkkuja voi syödä maanantaisinkin. Tai silloinhan niitä oikeastaan pitäisikin syödä. Pehmentämään alkuviikon stressiä ja kiirettä. Varsinkin kun herkku on vielä melko terveellistäkin, kuten nämä uunissa paistetut bataattiranskalaiset.

Olen pitänyt melkein koko talven vihanneslaatikossa aina paria bataattia. Heti kun edelliset on syöty niin ostan uudet. Nimittäin silloin kun nälkä on suurin (ja aikaa / inspiraatiota vähän), bataateista syntyy yksi jos toinenkin kiva ruoka.

Bataattiranskalaiset paistuu meidän uunissa usein. Ne ovat huippu hyviä naposteltavia ihan pelkästäänkin, ja varsinkin hyvän dipin kanssa. Suurempaan nälkään niiden kanssa voi syödä vaikkapa lämpimän voileivän.

bataattiranskalaiset-fannikaneli.jpg

Yhdestä isosta bataatista saa pellillisen ranskalaisia, jotka riittävät hyvin kahdelle. Leikkasin bataatit reilun kokoisiksi tikuiksi ja pyörittelin ne oliiviöljyssä. Suolaa ja pippuria voi rouhaista mukaan reilusti. Bataattitikut kannattaa latoa pellille niin etteivät ne ole toisten päällä ja väliin jää hyvin ilmaa. Näin ne paistuvat mahdollisimman tasaisesti.

Vaikka uunissa paistetuista ranskalaisista ei voi saadakaan ihan yhtä rapeita kun friteeratuista versioista, niin yksi kikka auttaa. Käännän bataattiranskalaiset aina noin puolessa välissä paistamista. Keikautan ne haarukalla toiselta kyljeltä toiselle – peltiä vasten oleva sivu paistuu nimittäin reippaammin ja rapsakoituu pinnasta paremmin.

Rakastan hyviä dippejä, ja en voinut vastustaa kiusausta tehdä vähän tuhdimpaa dippiä ranskankermasta ja majoneesista. Siihen lusikallinen chilitahnaa ja lopputulos on koukuttavan hyvä vähän makeiden bataattien kanssa! Jos haluat terveellisemmän vaihtoehdon niin kreikkalainen jogurtti toimii myös hyvin.

Kivaa viikon alkua!

bataattiranskalaiset-4-fannikaneli.jpg

bataattiranskalaiset-3-fannikaneli.jpg

bataattiranskalaiset-5-fannikaneli.jpg

 

Bataattiranskalaiset ja chili-majoneesidippi

– 1 kpl_m bataatti
– 1 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Dippi
– 2 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 2 rkl majoneesia
– 1 tl chilitahnaa

Kuori ja leikkaa bataatti tikuiksi. Pyörittele bataattitikut öljyssä kulhossa. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita.

Asettele bataattitikut leivinpaperin päälle uunipellille vierekkäin. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15 minuuttia. Käännä ranskalaiset toiselle kyljelle ja paista 10 minuuttia tai kunnes bataatit ovat sopivan paahteiset.

Sekoita ranskankerma, majoneesi ja chilitahna. Tarjoile dippi lämpien ranskalaisten kanssa.