Hedelmäinen possurulla

  • 30.11.2016
  • Ei kommentteja

possurulla-2-fannikaneli.jpg

Kuulkaas, tein elämäni ensimmäisen possurullan. Ja hyvä rulla siitä tulikin.

Ostin lihatiskistä reilun kilon verran porsaan ulkofilettä. Etsin aluksi hyvää kylkipalaa, mutta sitä ei ollut. Mutta molemmista, ulkofileestä ja kyljestä syntyy kuulema herkullinen rulla. Lihamestari leikkasi fileen auki valmiiksi, mutta ei se hassumpi homma ole kotonakaan tehdä kunhan on kunnon veitsi.

Rullan täytteeksi pilkoin kuivattuja aprikoosia ja viikunoita. Ennen hedelmiä laitoin fileen pintaan muutaman ohueksi leikatun yrttivoisiivun. Meillä on pakastimessa aina itse tehtyä yrttivoita. Se osoittautui käteväksi tässäkin, mutta yhtä hyvin voit käyttää pelkkää voita. Yrttejä rullaan tulee nimittäin vielä erikseenkin. Rullasin täytteeksi hedelmien mukaan myös salvian ja rosmariinin lehtiä.

Täyttämisen jälkeen, rullasin fileen napakasti kiinni, ja sidoin sen paistinarulla. Narun kanssa on mennyt sormi suuhun muutaman kerran, ja jos tuntuu että tekniikka on hakusessa niin missäpä asiassa ei YouTube-video auttaisi. Käy katsomassa helpot narun sitomiseen ohjeet vaikkapa täältä tai täältä.

Otin rullan molemmille puolille hyvän paistopinnan ensin pannulla. Hedelmäinen possurulla paistuu sen jälkeen uunissa vajaassa tunnissa.

Tarjoile paistirulla ihanien lisukesalaattien tai vaikkapa joululaatikoiden kanssa. Siitä olisi varmasti myös itsenäisyyspäivän juhlapöydän päätähdeksi.

possurulla-fannikaneli.jpg

possurulla-3-fannikaneli.jpg

possurulla-4-fannikaneli.jpg

 

Hedelmäinen possurulla

– 1 kg porsaan ulkofileetä
– 100 g kuivattuja aprikooseja
– 200 g kuivattuja viikunoita
– 3 rkl voita
– 1 dl tuoretta salviaa
– 2 kpl_m rosmariinin oksaa

Ota liha lämpenemään huoneenlämpöön 1/2 tuntia ennen valmistamista. Leikkaa filee auki terävällä veitsellä tasaiseksi levyksi.

Rouhi kuivatut hedelmät veitsellä reiluiksi paloiksi. Leikkaa voista ohuita siivuja. Täytä filee voilla ja hedelmillä. Ripotelle päälle tuoretta salviaa ja rosmariinia.

Kääri filee napakaksi rullaksi. Laita saumakohta alaspäin ja sido paistinarulla. 

Kuumenna paistinpannulla loraus öljyä. Paista possurulla nopeasti kuumalla pannulla niin että pinta saa väriä. Nosta rulla uunivuokaan.

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-55 minuuttia. Anna lihan levätä hetki ja leikkaa siivuiksi.

Ruusukaalia, pekonia, sinihomejuustoa ja sinappikastiketta

  • 28.11.2016
  • Ei kommentteja

ruusukaali-salaatti-fannikaneli.jpg

Marras-joulukuun kokkailuun kuuluu ehdottomasti ruusukaalit. Ostan oikeastaan joka kauppareissulla rasiallisen kotimaisia ruusukaaleja – niin tein nytkin viikon alkuun ja tässä lopputulos. Todellinen herkuttelusalaatti.

En keksi parempaa makuparia ruusukaalille kun pekoni. Ja pekonille taas sinihomejuusto. Ja vielä kun olisi tajunnut ostaa pussillisen päärynöitä niin täydellinen talvisalaatti olisi ollut siinä. Mutta oli tämä hyvää näinkin.

Paistoin pekonipalat rapeiksi pannulla. Nostin ne talouspaperin päälle lautaselle odottelemaan. Jätin ruokalusikallisen verran pekonin paistorasvaa pannnulla, ja lorautin mukaan vähän öljyä. Leikkasin ruusukaalit melko ohuiksi siivuiksi ja paistoin ne juuri ja juuri kypsiksi pannulla. Kaadoin salaatin pannulta suoraan lautaselle ja murustelin mukaan vähän sinihomejuustoa. Kastikkeeksi sekoitin nopsasti hillopurkissa ravistellen kokojyvädijonia, oliiviöljyä ja punaviinietikkaa.

En nähnyt enkä kuullut ympäröivästä maailmasta mitään kun haarukoin salaattia suuhun. Kiireinen työpäivä nollaantui mielestä kerta heitolla.

ruusukaali-salaatti-2-fannikaneli.jpg

 

Ruusukaalisalaatti ja sinappikastike

– 300 g ruusukaaleja
– 100 g pekonikuutioita
– 1 rkl oliiviöljyä
– 100 g sinihomejuustoa

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 2 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl punaviinietikkaa

Napsi ruusukaaleista uloimmat lehdet pois. Leikkaa ruusukaali noin 1/2 cm paksuisiksi siivuiksi. Jätä pois kannat.

Paista pekonit pannulla rapeaksi. Nosta pekoni talouspaperin päälle lautaselle valumaan.

Jätä noin ruokalusikallinen pekonin paistorasvaa pannulle. Lisää pannulle loraus oliiviöljyä. Laita viipaloidut ruusukaalit pannulle. Paista reilu viisi minuuttia kunnes ruusukaalit alkavat saada väriä pintaan.

Kumoa ruusukaalit lautaselle. Lisää pekoni ja murenna päälle sinihomejuustoa.

Sekoita kastikeainekset ja lusikoi salaatin päälle. Tarjoile lämpimänä.

Nyhtökaura-aamiaisleivät ja ruohosipulikastike

  • 26.11.2016
  • Ei kommentteja

nyhtokaura-leivat-3-fannikaneli.jpg

Jee, viikonloppu! Ja sehän tarkoittaa super laiskoja aamupaloja pitkän kaavan mukaan.

Olen kokkaillut nyhtökauraa muutaman kerran, nuudeliwokkia ja tacoja, ja ajattelin tehdä siitä jotain hyvää aamiaiseksi. Lämpimät leivät ovat meidän viikonlopun aamupalapöydässä kestosuosikit. Ei siis sen kummenpia kikkailuita. Lämppäreillä mennään.

Paistoin leipäviipaleet rapeiksi pannulla. Samoin paistoin nyhtökauraan paistoin vähän väriä. Kasasin leipäsiivujen päälle ison kasan nyhtökauraa ja cheddaria, ja laitoin leivät paahtumaan uuniin hetkeksi. Sillä aikaa paistoin kananmunat ja tein ruohosipulista ja creme fraichesta kastikkeen.

B teki aamulatet isoihin mukeihin. Me nautiskeltiin leivät pienien perunaröstien ja paahdettujen kirsikkatomaattien kanssa. Ilman mitään kiirettä.

Ihanaa viikonloppua!

nyhtokaura-leivat-fannikaneli.jpg

nyhtokaura-leivat-2-fannikaneli.jpg

 

Nyhtökaura-aamiaisleivät ja ruohosipulikastike

– 250 g nyhtökauraa
– 100 g cheddarjuustoa
– 4 kpl_m leipäviipaleita
– 2 rkl voita
– 4 kpl_m kananmunia

Kastike
– 2 dl creme fraichea
– 2 rkl ruohosipulia

Kuumenna pannulla nokare voita tai loraus öljyä. Paista nyhtökauraa pannulla muutama minuutti. Raasta cheddarjuusto. 

Voitele leipäviipaleet molemmilta puolilta kevyesti voilla. Paista leipiin molemmin puolin pannulla kullanruskea pinta.

Nosta leivät leivinpaperin päälle uunipellille. Kasaa leipien päälle nyhtökauraa ja juustoraastetta. Paista 200 asteeessa uunin keskitasolla 5 minuuttia kunnes juusto on sulan valuvaa.

Valmista kastike. Hienonna ruohosipuli hienoksi. Sekoita creme fraicheen.

Paista kananmunat pannulla. Nosta paistetut kananmunat leipien päälle. Tarjoile heti ruohosipulikastikkeen kanssa.

Espresso-paahtoleipä

  • 23.11.2016
  • Ei kommentteja

espresso-toast-fannikaneli.jpg

Olen paahtanut leipää useana aamuna. Paahteinen leipäsiivu ja siihen sipaisu voita. Jotenkin se sopii juuri tähän vuodenaikaan.

Olen fiilistellyt paahtista muutamalla eri variaatiolla. Maustoin tällä kertaa leivän mokkaisella twistillä. Sekoitin lusikalliseen sokeria hienoksi jauhettuja espressopapuja. Ja sitten vielä aavistus kanelia. Ripottelin makusokerin voilla kevyesti voidellun lämpöisen paahtoleivän päälle. Taivaallista.

espresso-toast-2-fannikaneli.jpg

 

Thanksgiving – muutama ajatus ja resepti kiitospäivään

  • 22.11.2016
  • Ei kommentteja

pekaanipiirakka-fannijakaneli.jpg

Torstaina vietetään Amerikassa kiitospäivää. Meillä on suunnitteilla friendsgiving – rennompi versio perinteisestä Thanksgiving-ateriasta. Kutsutaan ystäviä illaksi syömään. Menu on vielä vähän hakusessa – sieltä löytyy varmaankin ainakin kanaa, ruusukaalia ja maa-artisokkaa. Ja tietysti jälkkäriksi jokin amerikkalainen piirakka – pekaania tai kurpitsaa.

 

Tässä muutama resepti Thanksgiving-pöytään

Pecan pie, pekaanipiirakka on kiitospäivän klassikko. B inhosi tätä lapsena, ja rakastaa tätä nyt kaiken.

– Kalkkuna on amerikkalaisen juhlapöydän kunkku – meillä se on usein kokonaisena paistettu uunikana.

– Nämä chorizo-ruusukaalit on koukuttavan hyviä!

Mac ’n cheese on lohturuokien ykkönen tähän aikaan vuodesta.

Vaahterasiirapilla maustettu pork belly on yksi mahtavin tarjottava ruusukaali kanssa.

– Keittona kiitospäivän menussa on ansaitusti kurpitsakeitto.

– Jälkiruokana B:n suvun perinteiden mukaan tarjoillaan aina pumpkin pie, kurpitsapiirakka.

– Seuraavana päivänä kalkkunan tai kanan tähteistä tehdään mehevät voileivät. Vaikkapa tällaiset kerrosleivät.

 

Olen huomannut tässä syksyllä, että muutamalla pienellä valinnalla saa kummasti lisää energiaa. Se, että asioihin yrittää löytää positiivisen kulman, joskus vaikka vähän väkisin, vaikuttaa heti siihen, että alkaa suhtautumaan automaattisesti haastaviinkin juttuihin positiivisuuden kautta. Olen harjoitellut positiivisuutta ihan tietoisesti, ja kiitollisuus on yksi paras tapa tuoda lisää positiivisuutta elämään.

Siksi näen ehkä kiitospäivänkin tänä vuonna jotenkin uudessa valossa. Meille se tarkoittaa juurikin elämän ihanien asioiden muistamista ja jakamista läheisten kanssa. Ja hyvää ruokaa siinä sivussa – tietysti!

Ihanaa kiitospäivää ja positiivisia ajatuksia marraskuun lopun harmauteen!