Juustoiset maissintähkät

  • 30.8.2016
  • Ei kommentteja

maissin-tahkat-2-fannikaneli.jpg

Niin kuin elämässäkin, keittiössäkin yllättävät, hieman odottomattomat yhdistelmät toimivat usein hyvin. Kuten maissi ja majoneesi.

Kun kaupasta löytyy kotimaisia maissintähkiä, corn on the cob, tuntuu kuin olisi löytänyt kasaan aarteita. Suomessa nautitaan harvoin tuoreista maisseista, jos niitä onnistuu löytämään (tai jopa kasvattamaan!) niin ne kannattaa nautiskella melkeinpä sellaisenaan. Meillä maissit keitetään usein, jollei pihalla pöhise grilli. Tällä kertaa paistoin ne uunissa reilun vartin, enempää nämä mehukkaat maissin eivät paahtamista kaivanneet.

Maissin pintaa sivellään usein voita. Miksipä ei siis täyteläistä majoneesiakin! Sekoitin majoneesiin valkosipulia ja vähän vihreää. Sitten vaan suti käteen ja majoneesikastiketta ympäri maissintähkiä! Kastikkeen jälkeen pinnalle ripotellaan reilulla kädellä parmesaania ja vähän lehtipersiljasilppua. Lopuksi rouhaisu mustapippuria. Ei paremmasta väliä.

maissin-tahkat-fannikaneli.jpg

maissin-tahkat-3-fannikaneli.jpg

 

TallennaTallenna

Juustoiset maissintähkät

– 4 kpl_m maissintähkiä
– 4 rkl majoneesia
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1 rkl tuoretta lehtipersiljaa
– 4 rkl parmesaania
– mustapippuria

Puhdista tuoreet maissintähkät lehdistä ja höytyvistä. Keitä ne runsaassa kiehuvassa vedessä noin 5-7 minuuttia. Ne paistuvat myös helposti 200 asteisessa uunissa 15-20 minuutissa maissista riippuen.

Sekoita majoneesiin hienonnettu valkosipuli ja persilja. Sivele majoneesia lämpimien maissien pintaan.

Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania ja ekstra persiljaa. Rouhaise pinnalle mustapippuria.

Kreikkalaiset täytetyt paprikat

  • 29.8.2016
  • Ei kommentteja

taytetyt-paprikat-3-fannikaneli.jpg

Maanantai, sieltä se tuli taas viikonlopun jälkeen vähän niinkuin yllättäen. Meillä oli ihanan laiska viikonloppu. Viime viikon kesäloman loppu, vieraiden lentokentälle aamuyöllä vieminen, hulinaa täynnä ollut työviikko – kaikki nollaantui mukavasti hyvillä unilla, aurinkoisella parvekkeella lueskellen ja vähän herkutellenkin.

Uusi viikko kaipaa uusia kujeita. Keittiössäkin. Tein ensimmäistä kertaa vuosiin täytettyjä paprikoita, ja mietiskelin miten saisin niihin hauskan modernin twistin. (Vähän niinkuin näihin vähän erilaisiin täytettyihin kesäkurpitsoihin.) Täytettyjen paprikoiden joskus tylsäkin maine unohtui kun täytin ne kreikkalaiseen tyyliin halloumilla, oliiveilla, tomaateilla ja sipulilla. Massaa täytteeseen tuo kvinoa, joka on muuten erilaisten mausteiden kanssa oiva täyte kaikenlaisiin muihinkin kasviksiin, vaikkapa kurpitsoihin ja tomaatteihin. 

taytetyt-paprikat-fannikaneli.jpg

Pienet halloumikuutiot paistuvat kivan rapeiksi täytettyjen paprikoiden päälle. Halloumin tilalle sopisi hyvin myös feta. Yrtiksi valkkasin tällä kertaa timjamin, sillä se oli ainoa yrttiruukku, joka selvisi hengissä parvekkeella meidän mökkiloman yli. Aika hyvin se sopikin mukaan – samoin oregano voisi olla ihana klassisen kreikkalaisen salaatin tapaan.

Hyvää twistiä alkavaan viikkoon!

taytetyt-paprikat-2-fannikaneli.jpg

 

Kreikkalaiset täytetyt paprikat

– 1 dl kvinoaa
– 2 dl kanalientä
– 3 kpl_m paprikaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 6 kpl_m kirsikkatomaatteja
– 10 kpl_m oliiveja
– 1 kpl_m punasipuli
– 1 tl tuoretta timjamia
– 200 g halloumijuustoa
– mustapippuria

Huuhtele kvinoa siivilässä juoksevan kylmän veden alla. Kuumenna kanaliemi pienessä kattilassa kiehuvaksi. Lisää huuhdeltu kvinoa kanaliemeen ja keitä 12 minuuttia kannen alla tai pakkauksen ohjeen mukaan.

Halkaise paprikat ja poista niiden kannat, siemenet ja valkoiset rangat. Nosta ne uunivuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Valele kevyesti oliiviöljyllä.

Sekoita kulhossa kypsä kvinoa, pilkotut kirsikkatomaatit, oliivit, punasipuli ja silputtu timjami. Lusikoi täyte paprikan puolikkaisiin.

Leikkaa halloumijuusto pieniksi kuutioiksi. Ripottele kuutiot täytettyjen paprikoiden päälle.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 35-45 minuuttia kunnes paprikat ovat pehmenneet ja halloumi on saanut rapean pinnan.

Salaisuus piilee piimässä x 3

  • 24.8.2016
  • Ei kommentteja

mansikka-biscuitit-fannikaneli.jpg

Piimä on yllättävän usean reseptin salainen ase.

Amerikkalaisissa resepteissä listataan usein raaka-aineeksi butter milk, ja sen lähin vastine on meillä kotoisa piimä. Leivonnaisiin piimä tuo aavistuksen happamuutta taittaen liikaa makeutta ja ihanan mehevän rakenteen. Mansikka-biscuitit ja lähes täydelliset mustikkamuffinssit eivät olisi yhtä herkullisia ilman piimää. Muistan mummon laittaneen piimää myös maustekakkuihin, ja ajattelin tänä syksynä kokeilla porkkanakakkua piimällä.

Kastikepohjana piimä on voittamaton kun haetaan kuohkeaa ja aavistuksen hapanta lopputulosta. Kastikkeesta tulee huippu ilmava kun sitä ravistelee ihan kunnolla. Amerikkalainen ranch-kastike kannattaa tehdä piimään ja samoin tämä sinihomejuustokastike.

Kun piimäpurkkiin jää jämät, etsin usein ruokablogeista ja Pinterestistä ideoita uusille resepteille. Tai sitten juon lasillisen piimää oikein kylmänä. B ei edellenkään yli kymmenen vuoden Suomessa asumisen jälkeen ymmärrä miten piimää voi juoda. No one drinks butter milk! Ehkä lopulta saan ujutettua lasillisen meidän perheen amerikkalaisellekin.

Mihin reseptiin tykkäät käyttää piimää?

 

Tallenna

TallennaTallenna

Risotto-kaalikääryleet

  • 22.8.2016
  • Ei kommentteja

risotto-kaalikaaryleet-fannikaneli.jpg

Löysin kaupasta hyvännäköisiä savoijinkaaleja. Se on ehdottomasti yski kaalisadon suosikkini, ja päätin tehdä niiden upeista lehdistä kääryleet.

Savoijinkaalista kaalikääryleiden tekeminen on helppoa kun mikä. Niitä ei tarvitse keitellä vaan käyttää nopeasti kiehuvassa vedessä kattilassa. Niiden pehmeä rakenne avittaa pötkylöiden käärimisessä – ja ne ovat vielä nättejäkin kun mikä! Kyllä kääryleiden tekemiseen tovi vierähtää, mutta homma on kuitenkin leppoisaa ja maku ehdottomasti vaivan arvoinen.

savoy-kaali-fannikaneli.jpg

Ison kaalinlehtipinon täytteeksi tein kattilallisen risottoa tämän blogin inspiroimana. Näissä kaalikääryleissä ei ole ollenkaan lihaa – täytteenä toimii täyteläinen risotto, aurinkokuivattujen tomaattien sattumat ja aavistus punaista pestoa.

Kauppoihin on tullut nyt niin paljon kaaleja ja muutamia kurpitsojakin, että ei tässä muu auta, kun kääntää keittiössäkin ajatukset pikku hiljaa syksyyn. Ainakin näiden kaalikääryleiden äärellä, tuo ajatus tuntuu ihan mukavalta.

risotto-kaalikaaryle-2-fannikaneli.jpg

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Risotto-kaalikääryleet

– 1 kpl_m kurttu- eli savoijinkaalia

Risottotäyte
– 2 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl voita
– 1 kpl_m sipuli
– 3 dl risottoriisiä
– 1 l kanalientä
– 3 rkl punaista pestoa
– 150 g aurinkokuivattua tomaattia

Kastike
– 1 rkl voita
– 3 kpl_m salottisipulia
– 2 dl valkoviiniä
– 2 dl kermaa

Valmista risotto. Kuumenna reilun kokoisessa kattilassa oliiviöljy ja voi miedolla lämmöllä. Lisää kattilaan hienonnettu sipuli. Kuullota 5 minuuttia kunnes sipuli on pehmeää muttei ruskistunutta. Kaada joukkoon riisi. Sekoita aineksia muutama minuutti kunnes riisi on muuttuu läpikuultavaksi.

Nosta lieden lämpötilaa keskilämmölle. Lisää joukkoon kauhallinen kerrallaan kuumaa kanalientä – odota ennen seuraavan kauhan lisäämistä, että edellinen neste on melkein kokonaan imeytynyt riisiin. Sekoita välillä.

Jatka risoton kypsentämistä ja kanaliemen lisäämistä noin 20 minuuttia kunnes riisi on kypsää mutta vielä napakkaa.

Sekoita risottoon pilkotut aurinkokuivatut tomaatit ja punainen pesto. Anna jäähtyä.

Kiehauta isossa kattilassa reilusti vettä. Irrota isoimmat uloimmat kaalinlehdet (noin 10 kpl) ja upota ne kuumaan veteen. Anna lehtien pehmetä minuutin ajan ja nosta ne pihdeillä keittiöpyyhkeen päälle jäähtymään ja kuivumaan.

Täytä kaalinlehdet risottotäytteellä ja rullaa napakaksi kääröiksi. Lado kääryleet uunivuokaan saumakohta alas päin.

Valmista kastike. Kuumenna pannulla voi ja kuullota hienonnetut salottisipulit pehmeiksi muutaman minuutin ajan. Lisää viini ja keitä kasaan kunnes viinistä on jäljellä puolet. Lisää pannulle kerma ja kiehauta. 

Kaada kastike kääryleiden päälle. Paista 180 asteessa uunin keskitasolla 25 minuuttia kunnes kaalin pinta on saanut väriä.

 

Rapujuhlien menu

  • 21.8.2016
  • Ei kommentteja

toast-skagen-fannikaneli.jpg

Meillä istuttiin eilen mökin kuistilla myöhään iltaan rapuja ja muita herkkuja syöden. Rapujuhlat on kyllä yksi hauskin juttu loppukesässä – lähestyvä syksykin tuntuu mukavan tunnelmalliselta kynttilänvalossa syödessä.

Pöytään katettiin punaista ja vihreää – ja vierailta lahjaksi saatu mökin nimikkorapu. Täytin kaksi isoa tarjotinta pienillä katkarapuleivillä ja napostelimme niitä alkuun kuohuviinin kanssa. Samoin kun viime vuonna, tein alkukeitoksi paahdettua tomaattikeittoa – se on todellinen luottoresepti. Juhlaporuzkkaa oli tällä kertaa kahdeksan (joista puolet amerikkalaisia), joten päätin tehdä takuuvarman crowd pleasuren, mac & cheesen, joka ruokkii helposti koko porukan ja sopii mukavasti rapujen makuun.

Ilta päättyi upean järvimaiseman ihailuun. Loisto lopetus mökkikesälle.

Tässä muutama resepti-idea rapujuhlien ruokalistalle – illan pääosan, rapujen lisäksi. 

 

Parhaat reseptit rapujuhliin

– Ennen rapujen pöytään kantamista, juhlien alkukeitoksi sopii täydellisesti paahdettu tomaattikeitto.

– Tarjoile juhlien alussa ruokahalun herättäjäksi pienet katkarapuleivät, toast skagenit. Niiden täydellinen kumppani on lasillinen kuohuvaa!

– Tarjoile tällä kertaa perunat murskattuina!

– Löysitkö kaupasta tuoreita maissintähkiä? Ne ovat loisto lisuke rapujuhlien pöytään ruohosipulivoin kanssa.

– Kaipaatko tuhdimpaa lisuketta, joka sointuu rapujen kanssa? Kokeile mac & cheese -vuokaa – se ruokkii isommankin porukan viileänä loppukesän iltana.

– Kylmän kermainen jälkiruoka juhlamenun jälkeen on vadelma-semifreddo.

Sitruunapiirakka on raikkaan makea päätös aterialle pitkän kaavan mukaan.

 

TallennaTallenna