Mökkiterveiset!

  • 16.7.2016
  • Ei kommentteja

IMG_8851.JPG

Täällä nautiskellaan kiireettömistä mökkipäivistä. Välillä sataa ja jyrisee, mutta mukaan on mahtunut muutama kesäisen lämmin päiväkin.

Pihamaan keittiöpuutarha on pärjännyt yllättävän hyvin koleasta heinäkuusta huolimatta. Tomaatti puskee satoa parhaiten. Mangoldi ja kesäkurpitsa, molemmat kasvavat mallikkaasti. Pikku hiljaa yrttilän asukitkin saavat kasvuvaihteen päälle. Aurinkoa toivotaan lisää – niin kasvimaalle kun meille laiturin nokasssa kirjoja lukevillekin!

Mökin keittiö on paras paikka simppeleille kokkailuille. Aamupalaa on aikaa tehdä rauhassa joka aamu koko porukalle. Tyynenä iltana päätettiin tyrkätä vene vesille ja onkireissun jälkeen ahvenet kipristelivät pannulla iltapalaksi. Kävin eilen B:n kanssa talsimassa metsässä ja illalla syötiin kanttarellipastaa ja mustikkapiirakkaa. Aikaa on ollut muutaman uuden reseptin kehittelyllekin. Tällaisessa paikassa ruokaideat syntyvät ihan eri tavalla kun kaupungissa. En malta odottaa, että pääsen jakamaan teidän kanssa uusimman ohjeen ihanille muru-mustikkamuffinsseille!

Näin se vaan on, mökkielämä tekee onnelliseksi.

IMG_8531.JPG

IMG_8932.JPG

IMG_8747.JPG

IMG_8726.JPG

IMG_8968.JPG

IMG_8955.JPG

 

TallennaTallenna

Mansikka-biscuitit

  • 14.7.2016
  • Ei kommentteja

mansikka-biscuitit-2-fannikaneli.jpg

Jos saisin valitan vain yhden leivonnaisen se olisi rapea ja suussasulava biscuit. Tai sen hyvin läheinen sukulainen skonssi. 

Molemmat, biscuitit ja skonssit tehdään samanlaisesta taikinasta. Skonssit tasoitellaan ja leikataan muotoon, useimmiten kolmioiksi tai ympyröiksi. Biscuitit puolesta lusikoidaan vapaalla kädellä pellille taikinakeoiksi. Ja ehkäpä juuri siksi biscuitit vievät loppujen lopuksi voiton. Ne ovat juuri sopivan huolettomia leivonnaisia meidän keittiöön.

Biscuitteja tehdään paljon amerikkalaisessa keittiössä ja olen tämänkin ohjeen opetellut sen innoittamana. B:n suosikkijälkiruoka kesällä on strawberry shortcake, ja näissä biscuiteissa on juurikin samat maut.

Biscuit-tyylisen taikinan kanssa tärkeintä on ettei sitä sekoiteta liikaa, puhumattakaan vaivaamisesta. Jauhoseokseen nypitään reilu määrä kylmää voita kunnes seos on sellaista herneenkokoista murua. Sen jälkeen mukaan sekoitetaan piimä (tai kermakin käy). Tällä kertaa valitsin mukaan mansikat. Lisäsin kuutioidut mansikat taikinaan lopuksi ja sekoitin kädellä juuri ja juuri sen verran, että kaikki ainekset yhdistyvät.

Lusikoi taikinakeot uunipellille ja paista meheviksi. En tiedä mitään parempaa kun tuoreet mansikka-biscuitit ja lasillinen kylmää maitoa.

mansikka-biscuitit-fannikaneli.jpg

 

Mansikka-biscuitit

– 6 1/2 dl vehnäjauhoja
– 3/4 dl sokeria
– 1 tl vaniljasokeria
– 2 1/2 tl leivinjahetta
– 1/2 tl ruokasoodaa
– 1/4 tl suolaa
– 125 g voita
– 1 kpl_m kananmuna
– 3/4 dl piimää
– 1 dl creme fraichea
– 200 g mansikoita

Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, vaniljasokeri, leivinjauhe ja ruokasooda.

Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi. Lisää voi kulhoon ja nypi se kuivien aineiden joukkoon kunnes seos on herneenkokoista murua.

Sekoita toisessa kulhossa piimä, creme fraiche ja kananmuna. Sekoita seos taikinaan niin että se juuri ja juuri sekoittuu. Sekoita mukaan kuutioidut mansikat. Älä sekoita liikaa tai vaivaa.

Lusikoi leivinpaperin päälle uunipellille viiden sentin välein taikinakeot (noin 1/2 dl). Paista biscuitteja 175 asteessa uunin keskitasolla 30 minuuttia kunnes pinta on kauniin kullansävyinen. Paista toinen osa taikinasta samaan tapaan.

Ihanat kanttarellit x 3

  • 13.7.2016
  • Ei kommentteja

kanttarelli-quesadillat-fannikaneli.jpg

Tykkään melkeinpä kaikista sienistä, mutta kyllä kanttarellit vetävät pisimmän korren. Varsinkin näin mökkimetsän ääressä. Ensimmäiset kanttarellit tulee nautiskeltua yksinkertaisesti voissa paistettuina leivän päällä. Sen jälkeen niistä pääse kokkailemaan ihania ruokia. Tässä muutama takuuvarma resepti mihin kanttarellit sopivat täydellisesti!

 

Parhaat kanttarellireseptit

– Piilota tortillakuoriin reippaasti juustoa ja kanttarelleja – paista quesadillat rapeiksi vaikkapa grillissä.

– Aavistus muskottipähkinää tekee ihmeitä kanttarellipastassa. Nautiskele valkkarilasillisen kanssa!

– Laita sienimetsän löydökset paperikääröön uuniin ja paista meheväksi salvian ja valkosipulin kanssa.

 

TallennaTallenna

Salaattilohkot ja sinihomejuusto-piimäkastike

  • 11.7.2016
  • Ei kommentteja

iceberg-wedges-fannikaneli.jpg

Jäävuorisalaatti päätyy meidän ostoskärryyn harvoin. Lounasruokaloiden kuivahtanut jäävuorisalaatti on jäänyt liiankin pysyvästi mieleen. 

Nyt parhaimpana sesonkina kotimaiset jäävuorisalaatit ovat ihan eri maata. Niissä on kivan pehmeä maku aavistuksella raikasta kitkeryyttä niin kun hyvässä salaatissa pitää ollakin. Ja ennen kaikkea, mikä rapeus ja mehukkuus!

Jäävuorisalaattikerä on loistava valinta kun salaatti on annoksen pääosassa. Niin kuin klassikkoreseptissä, iceberg lettuce wedge salad! Salaattilohkojen kanssa tarjoillaan usein sinihomejuustokastiketta ja rapeaksi paistettua pekonia. Tein kastikkeenkin perinteiseen amerikkalaiseen tyyliin piimästä. Siellä buttermilk dressing on tuttu näky, ja se sopii kyllä loistavasti sinihomejuuston kanssa.

jaavuorisalaatti-fannikaneli.jpg

Jos siis jäävuorisalaatti ei ole houkutellut ennen, nappaa torilta tai kaupasta mehukas kotimainen kerä ja kokoa tämä annos kesäillan ruoaksi. Se on klassikko hyvästä syystä – salaatin, pekonin ja kastikkeen yhdistelmä on todella herkullinen!

 

Tekeekö mieli lisää sinihomejuustoa? Kokeile näitä salaattireseptejä!

Sipuli-sinihomejuustosalaatti ja lämmin pekoni-dijonkastike

Cobb-salaatti ja sinihomejuustokastike

Sinihomejuusto-omenasalaatti ja vaahterasiirappivinaigrette

 

piimakastike-2-fannikaneli.jpg

Salaattilohkot ja sinihomejuusto-piimäkastike

– 1 kpl_m jäävuorisalaattia
– 6 kpl_m pekonisiivuja
– kesäsipulin varsia

Kastike
– 2 dl piimää
– 2 rkl creme fraichea
– 100 g sinihomejuustoa
– mustapippuria

Leikkaa jäävuorisalaattikerä lohkoiksi. Paista pekonisiivut rapeiksi pannulla ja anna valua talouspaperin päällä lautasella hetki. Murenna pekoni pieniksi paloiksi.

Valmista kastike. Sekoita kulhossa piimä, creme fraiche ja murennettu sinihomejuusto. Mausta pippurilla.

Ripottele pekonia ja silputtua kevätsipulia salaattilohkojen pinnalle. Lusikoi päälle reilusti sinihomejuustokastiketta.

Helppo mustikka-jogurttijäätelö

  • 7.7.2016
  • Ei kommentteja

mustikka-jaatelo-fannikaneli.jpg

Mökkimetsästä on löytynyt jo muutama kulhollinen mustikoita. Mustikkakausi starttasi täällä mustikkapiirakalla. Hauskaa, että mustikoista pääsee nauttimaan vähän etuajassa normaalista sesongista. Vaikkapa jäätelön kanssa!

Meillä ei ole jäätelökonetta, ja olen löytänyt omat kikkani miten pääsee nauttimaan kuitenkin kotitekoisesta jäätelöstä. Teen usein jäädykkeitä ja semifreddoja, joihin konetta ei tarvita. Samoin jäätelöpuikot kuten tämä ja tämä resepti ovat erinomaisia vastaamaan jäätelöhimoon.

Frozen yogurt, valitsen jugurttijäätelön kioskilla jos sitä on vaan valikoimissa. Jogurtti tuo jäätelöön kivan happaman maun, ja se on kuumana päivänä raikkaampaa kun kermainen jäätelö. Ihastuin tähän mustikkaiseen jogurttijäätelövuokaan. Siinä oijotaan mutkat ja jogurtti sekoitetaan upean väristen mustikoiden kanssa pehmeään jäätelöön, ja pakastetaan leipävuoassa. Rakenne ei ole yhtä täydellinen kun parhaissa frozen yogurteissa, mutta aikas hyvää tämä oli. (Voin vahvistaa väittämän!)

mustika-jaatelo-3-fannikaneli.jpg

Koko homman vaikein osuus on vuokan kelmutus. Vuoka kannattaa ehdottomasti vuorata tiiviisti kelmulla ja antaa jäätelön sulahtaa hetken niin kelmu lähtee myös ryppykohdista irti helposti.

Tämä näyttävä jäätelö on super helppo tehdä valmiiksi pakastimeen, ja siitä voi leikata kätevästi tarjolle siivuja. Hommaan sopii metsämustikoiden lisäksi erinomaisesti myös pensasmustikat. Yllätä vaikkapa kesävieraat itse tehdyllä jäätelöllä. Kukaan ei arvaa miten helppo homma se oli!

 

Tekeekö mieli hifistellä hieman lisää? Kokeile semifreddoa!

Vadelma-semifreddo

Semifreddo ruskistetulla voilla ja vaaterasiirapilla

 

mustikka-jaatelo-2-fannikaneli.jpg

mustikka-jaatelo-4-fannikaneli.jpg

mustikka-jaatelo-5-fannikaneli.jpg

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Helppo mustikka-jogurttijäätelö

– 1 l vaniljajäätelöä
– 2 dl mustikoita
– 2 dl kreikkalaista jogurttia

Sekoita mustikat pehmenneeseen vaniljajäätelöön. Lisää mukaan kreikkalainen jogurtti ja kääntele se kierteiden omaisesti jäätelöön.

Kaada massa muovikelmulla vuorattuun leipävuokaan. Peitä tiiviistiin foliolla.

Nosta vuoka pakastimeen tasaiselle alustalle. Anna jäätyä vähintään 4 tuntia tai yön yli.

Nosta vuoka pakastimesta huoneenlämpöön 10 minuuttia ennen tarjoilua. Kumoa tarjoilulautaselle ja poista kelmu. Koristele jäätelö mustikoilla.