Hellepäiviä ja lemonadea

  • 28.6.2015
  • Ei kommentteja

lemonade-fannijakaneli.jpg

Hellettä, sitä täällä Amerikassa on riittänyt. Kuuman kesäpäivän raikkain juoma on lemonade. Olen aina tykännyt siitä, ja se oli myös muutama vuosi sitten meidän häiden juoma. (Sieltä on muuten tuo kuvakin!) Täällä itsetehtyä lemonadea myydään myös useissa kioskeissa, muutamissa jäähileversiona (ihanaa!)

Tässä hyväksi havaittu ja mutkaton lemonade-resepti – seuraavan kerran kaupasta mukaan siis iso pussillinen sitruunoita!

Amerikkalainen lemonade

– 2 dl vettä
– 1 1/2 dl sokeria
– 6 kpl_m sitruunaa
– 7 dl kylmää vettä

Sekoita vesi ja sokeri kattilassa. Kiehauta kunnes sokeri on sulanut veteen. Anna jäähtyä.

Purista sitruunoista mehu. Sekoita mehuun sokeriliemi. Lisää sekaan kylmää vettä. Maista ja lisää tarvittaessa lisää vettä.

Anna juoman kylmentyä jääkaapissa tunnin. Lisää kannuun jääpaloja ja sitruunaviipaleita.

Raikas greippi-mansikkajuoma

  • 24.6.2015
  • Ei kommentteja

greippi-mansikkajuoma-fannijakaneli.jpg

Muussasin kourallisen mansikoita kulhossa basilikan kanssa. Puristin sekaan yhden greipin mehun. Lusikoin koko homman kannun pohjalle ja kaadoin päälle tonicia. Raikasta. Juuri sellaista kesäjuomaa, jota tekee mieli hörppiä nyt.

greipp-mansikkajuoma-2-fannijakaneli.jpg

P.S. Suosikkivinkkini kesän vakkaritarvikkeisiin. Pidän aina muutaman pullon tai tölkin tonic wateria jääkaapissa. Se tekee loistavan juomasekoituksen vaikka mistä. (Ja tietysti Gin & Tonicin.)

Helppo sitruuna-raparperikakku

  • 22.6.2015
  • Ei kommentteja

sitruuna-raparperikakku-fannijakaneli.jpg

Olin kirjoittanut joskus muistikirjaani ylös ranskalaisen raparperikakun ohjeen. Se oli Eevan ohje Kaikki mitä rakastin -blogista, josta bongasin herkullisen näköiset kuvat ja olin heti myyty.

Ohjeessa on kaikki ainekset, joista tykkään kakussa – jugurttia, öljyä ja sitruunaa. Noiden kanssa leipoessa lopputulos on mehevä, ja siihen lisään mieluusti mukaan raparperit. Tykkäsin myös ideasta kostuttaa kakku sitruunaisella liemellä paistamisen jälkeen.

Tein ohjeen kuta kuinkin alkuperäistä ohjetta mukaille muutamalla muokkauksella. Ja vaikkakaan kakku ei loppujen lopuksi mitenkään erityisen ranskalainen ole (kuten Eeva kirjoittaa) niin suomalainen kesäkakku se on ehdottomasti. Nimettäköön tämä versio siis mökkikesän raparperikakuksi! Suosittelen!

sitruuna-raparperikakku-2-fannijakaneli.jpg

 

Helppo sitruuna-raparperikakku

– 2 1/2 dl kreikkalaista jogurttia
– 2 dl sokeria
– 1 tl vaniljasokeria
– 1 kpl_m sitruunan kuori
– 1 dl oliiviöljyä
– 2 kpl_m kananmunaa
– 3 1/2 dl vehnäjauhoja
– 2 tl leivinjauhetta
– 4 dl raparperia

Kostutusliemi
– 3 rkl sitruunanmehua
– 2 rkl vettä
– 2 rkl sokeria

Sekoita kulhossa jugurtti, sokeri, vanilja ja hienoksi raastettu sitruunankuori. Sekoita joukkoon öljy. Vatkaa mukaan kananmuna yksi kerrallaa. Sekoita tasaiseksi seokseksi.

Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos jugurttiseokseen. Sekoita tasaiseksi, mutta älä vatkaa liikaa.

Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (24 cm). Ripottele päälle raparperipalat.

Paista kakkua 175 asteessa uunin keskitasolla 45-55 minuuttia kunnes kakku on kypsä.

Kuumenna kattilassa sitruunamehu, vesi ja sokeri. Kiehauta kunnes sokeri on sulanut. Anna jäähtyä ja valele liemi kakun päälle.

Hyvää juhannusta!

  • 19.6.2015
  • Ei kommentteja

varpaat-lomalla-fannijakaneli.jpg

Veden liplattelu. Paljaat varpaat. Ruokapöytä laiturin nokassa. Yötön yö ja itikat. Siitä on Suomen juhannukset tehty.

Ihanaa juhannusta kaikille!

 

Ateria laiturin nokassa

  • 17.6.2015
  • Ei kommentteja

laituriateria-fannijakaneli.jpg

Tyynenä iltana laiturille kannetaan ruokapöytä. Vieressä loimutetaan iso lohifile. Pöytään tuodaan höyryävät uudet perunat, hölskytyskurkut ja yrttinen hernepyree.

Juhannuksen ateria laiturin nokassa voittaa kaikki muut juhlaherkut koko vuodelta. Odotan ensimmäistä laituriateriaa aina malttamattomana ja seurailen sääkarttaa josko sade malttaisi pysyä poissa. Kaikki ruuat on helpon huolettomia laittaa, ja kalan loimutus nyt on ohjelmanumero itsessään.

Uusimpana tulokkaana laiturimenun listalle on yrteillä maustettu hernepyree. Vitsi, että se sopii loistavasti kaikkiin makuihin ja on uskomattoman nopsa tehdä. (Nappaa resepti talteen juhannusjuhlia suunnitellessa!)

hernepyree-fannijakaneli.jpg

Tänä vuonna tyydyn muistelemaan viime vuoden täydellistä juhannusaaton iltaa, tätä ateriaa ja lasillista kylmää valkkaria.Vaikka juhannus menee meren toisella puolella, on heti seuraavan mökkiviikonlopun suurin toive selvä. Tällainen lautasellinen järvinäköalalla, ihan parhaassa seurassa.

hernepyree-2-fannijakaneli.jpg

juhannus-kala-fannijakaneli.jpg

 

Yrttinen ricotta-hernepyree

– 1 kpl_m sipuli
– 2 rkl oliiviöljyä
– 400 g herneitä
– 2 rkl tuoretta minttua
– 2 rkl lehtipersiljaa
– 150 g ricottaa
– 2 rkl parmesaania
– suolaa ja pippuria

Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä. Kuullota sipuli pehmeäksi keskilämmöllä – älä ruskista.

Lisää pannulle sulaneet herneet ja kääntele muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon hienonnettu lehtipersilja ja minttu. Ota pannu liedeltä ja anna jäähtyä.

Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi. Sekoita joukkoon ricottajuusto ja hienoksi raastettu parmesaani. Mausta suolalla ja pippurilla.