Chilinen kukkakaali-pekonipasta

  • 28.9.2010
  • 3 kommenttia

Aurinkoa on riittänyt tällä viikolla melkein koko Suomeen. Olen käynyt hakemassa energiaa lenkkipolulla ja nauttimassa syksyn maisemista. Tein mukavan simppelin syysruuan uunissa kukkakaalista, pekonista ja reilun kokoisesta pappardelle-pastasta. Lisää lämpöä ruokaan tuo kuivattu chili.

chilinen kukkakaali-pekonipasta

Chilinen kukkakaali-pekonipasta (4 annosta)

– 1 kukkakaali
– 6 pekonisiivua
– 3 valkosipulinkynttä
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1/2 sitruunan kuori
– 1 tl kuivattuja chilhiutaleita
– karkeaa suolaa ja pippuria
– 1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
– 400 g pappardelle-pastaa
– 2 dl ruokakermaa
– parmesaania ja kurpitsansiemeniä tarjoiluun

Murra kukkakaali suupalan kokoisiksi paloiksi. Nosta kukkakaali, paloiteltu pekoni ja hienonnettu valkosipuli uunivuokaan. Lisää joukkoon oliiviöljyä, raastettua sitruunankuorta, chilihiutaleita, suolaa ja pippuria. Paista 225 asteessa 20 minuuttia. Kaada vuokaan valkoviini ja sekoita. Laita uuniin 5 minuutiksi.

Keitä pasta reilussa suolalla maistetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta ja kaada se takaisin kattilaan. Kaada joukkoon ruokakerma ja kuumenna. Nosta tarjoilulautaselle pastaa ja lusikoi sen päälle kukkakaali-pekonipaistosta. Vuole veitsellä annoksen päälle parmesanlastuja ja viimeistele kurpitsansiemenillä.

Parsa-pappardelle

– 150 g pastaa
– 200 g vihreää parsaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 sitruuna
– 1 dl kuohukermaa
– 30 g parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Nosta parsat lautaselle odottamaan. Lisää samalle pannulle hienonnettu valkosipuli ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Kääntele 30 sekunttia. Kaada joukkoon kuohukerma. Anna porista noin minuutin. Purista joukkon noin puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pasta ja paahdetut parsat kastikkeeseen. Raasta päälle parmesaania ja lisää sitruunankuorta.

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Sinappinen parsa-perunasalaatti

– 500 g perunoita
– 5 kpl_m vihreää parsaa
– 1 kpl_m varsisellerin vartta
– herneenversoja

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl sitruunamehua

Kuori ja keitä perunat 15 minuuttia kunnes ne ovat juuri kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Leikkaa perunat isoiksi paloiksi.

Sekoita kulhossa perunat ja parsat. Lisää joukkoon siivutettu varsiselleri ja herneenversoja.

Sekoita eri kulhossa kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattiin.

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Paahdetut parsat ja papu-hernesalaatti

– 6 kpl_m vihreää parsaa
– oliiviöljyä

Salaatti
– 250 g valkoisia papuja
– 100 g herneitä
– 1/3 kpl_m purjo
– 2 rkl lehtipersiljaa

Kastike
– 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 tl hunaja-dijonsinappia
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Huuhtele ja valuta pavut. Sekoita kulhossa papujen joukkoon sulatetut pakasteherneet, silputtu purjo ja persilja.

Valmista kastike. Pese sitruuna. Raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon loput kastikeainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastiketta oman makusi mukaan salaattiin. Tarjoile salaatti paahdettujen parsojen kanssa.

Marmeladipossua ja päärynöitä

  • 27.9.2010
  • 3 kommenttia

Uusi viikko edessä, rentouttava viikonloppu takana. Launtaina oli täynnä syksyisiä puuhia. Kurpitsan koristelu, kurpitsansiementen paahtaminen, ulkokalusteiden öljyäminen, kävelylenkki metsässä. Ilta päättyi Syrahin, Gorgonzolan ja Appenzellerin merkeissä. Sunnuntaina leivoin kakun B:n tutkimustyön valmistumisen kunniaksi, ja illalla herkuteltiin marmeladipossulla ja päärynöillä. Syksy on ihanaa aikaa.

marmeladipossua, päärynöitä ja punasipuleita

Marmeladipossua ja päärynöitä (2 annosta)

– 2 päärynää
– 2 punasipulia
– oliiviöljyä
– karkeaa suolaa ja pippuria
– 2 porsaankyljystä

{ marmeladikastike }
– 3 rkl appelsiinimarmeladia
– 1 tl dijonsinappia
– 2 rkl sulatettua voita
– ripaus suolaa

Kuori ja paloittele päärynät ja punasipulit. Nostele palat uunivuokaan, kaada pintaan hieman oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.

Voitele porsaankyljyksen kevyesti öljyllä. Paista kuumalla pannulla pari minuuttia molemmilta puolilta kunnes pinta on kauniin ruskea. Sekoita kastikkeen ainekset. Nosta kyljykset uunivuokaan paahtuneiden päärynöiden ja sipuleiden kanssa. Lusikoi lihan päälle marmeladikastiketta. Anna ruuan paistua uunissa vielä noin 8 minuuttia kunnes kyljysten pinta on karamellisoitunut ja liha on kypsää.

päärynöitä
päärynöitä ja punasipuleita
marmeladipossua, päärynöitä ja punasipuleita

Parsa-pappardelle

– 150 g pastaa
– 200 g vihreää parsaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 sitruuna
– 1 dl kuohukermaa
– 30 g parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Nosta parsat lautaselle odottamaan. Lisää samalle pannulle hienonnettu valkosipuli ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Kääntele 30 sekunttia. Kaada joukkoon kuohukerma. Anna porista noin minuutin. Purista joukkon noin puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pasta ja paahdetut parsat kastikkeeseen. Raasta päälle parmesaania ja lisää sitruunankuorta.

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Sinappinen parsa-perunasalaatti

– 500 g perunoita
– 5 kpl_m vihreää parsaa
– 1 kpl_m varsisellerin vartta
– herneenversoja

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl sitruunamehua

Kuori ja keitä perunat 15 minuuttia kunnes ne ovat juuri kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Leikkaa perunat isoiksi paloiksi.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Sekoita kulhossa perunat ja parsat. Lisää joukkoon siivutettu varsiselleri ja herneenversoja.

Sekoita eri kulhossa kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattiin.

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Paahdetut parsat ja papu-hernesalaatti

– 6 kpl_m vihreää parsaa
– oliiviöljyä

Salaatti
– 250 g valkoisia papuja
– 100 g herneitä
– 1/3 kpl_m purjo
– 2 rkl lehtipersiljaa

Kastike
– 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 tl hunaja-dijonsinappia
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Huuhtele ja valuta pavut. Sekoita kulhossa papujen joukkoon sulatetut pakasteherneet, silputtu purjo ja persilja.

Valmista kastike. Pese sitruuna. Raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon loput kastikeainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastiketta oman makusi mukaan salaattiin. Tarjoile salaatti paahdettujen parsojen kanssa.

Karhunvatukka-ricottapiirakka

  • 16.9.2010
  • 11 kommenttia

Leipominen on terapiaa. (Ja sitä tarvittiin muuttomyllerryksessä.) Leivoin kaaoksen keskellä yhden suosikeistani marja-ricottapiirakan. Olen tehnyt reseptin usein vadelmista, mutta nyt löysin kauppareissulta suomalaisia karhunvatukoita. On ihanaa huomata kuinka joka kerta nuo muutamat raaka-aineet muuttuvat nopeasti piirakaksi. Nyt muutto on onnellisesti valmis – ehkäpä juuri ricottapiiraan ansiosta.

Karhunvatukka-ricottapiirakka (8-10 palaa)

{ pohja }
– 4 dl vehnäjauhoja
– 3 rkl sokeria
– 125 g kylmää voita
– 1/2 dl kylmää vettä

{ täyte }
– 250 g ricottajuustoa
– 1/2 dl sokeria
– 1 rkl vaniljasokeria
– 2 kananmunaa
– noin 200 g karhunvatukoita

Aloita pohjasta. Yhdistä jauhot ja sokeri. Paloittele kylmä voi pieniksi kuutioiksi, ja nypi voi jauhoseokseen kunnes taikina on noin herneen kokoista murua. Pirskottele joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Siirrä taikina muovikelmun päälle, painele ohueksi levyksi ja kääri kelmuun. Laita taikina pakastimeen 10 minuutiksi.

Painele taikina piirakkavuokaan (22 cm). Leikkaa reunoilta pois ylimääräinen taikina ja tasoittele reunat. Pistele haarukalla reikiä pohjaan, ja paista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

Valmista täyte sillä aikaa kun pohja on uunissa. Sekoita ricottajuusto, sokeri, vaniljasokeri ja kananmunat tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja ripotte pinnalle karhunvatukoita. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20 minuuttia kunnes täyte on kiinteää muttei vielä ruskettunut. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoilua.

Parsa-pappardelle

– 150 g pastaa
– 200 g vihreää parsaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 sitruuna
– 1 dl kuohukermaa
– 30 g parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Nosta parsat lautaselle odottamaan. Lisää samalle pannulle hienonnettu valkosipuli ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Kääntele 30 sekunttia. Kaada joukkoon kuohukerma. Anna porista noin minuutin. Purista joukkon noin puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pasta ja paahdetut parsat kastikkeeseen. Raasta päälle parmesaania ja lisää sitruunankuorta.

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Sinappinen parsa-perunasalaatti

– 500 g perunoita
– 5 kpl_m vihreää parsaa
– 1 kpl_m varsisellerin vartta
– herneenversoja

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl sitruunamehua

Kuori ja keitä perunat 15 minuuttia kunnes ne ovat juuri kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Leikkaa perunat isoiksi paloiksi.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Sekoita kulhossa perunat ja parsat. Lisää joukkoon siivutettu varsiselleri ja herneenversoja.

Sekoita eri kulhossa kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattiin.

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Paahdetut parsat ja papu-hernesalaatti

– 6 kpl_m vihreää parsaa
– oliiviöljyä

Salaatti
– 250 g valkoisia papuja
– 100 g herneitä
– 1/3 kpl_m purjo
– 2 rkl lehtipersiljaa

Kastike
– 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 tl hunaja-dijonsinappia
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Huuhtele ja valuta pavut. Sekoita kulhossa papujen joukkoon sulatetut pakasteherneet, silputtu purjo ja persilja.

Valmista kastike. Pese sitruuna. Raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon loput kastikeainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastiketta oman makusi mukaan salaattiin. Tarjoile salaatti paahdettujen parsojen kanssa.

Hölskytyskurkut

  • 6.9.2010
  • Ei kommentteja

Muutto uuteen osoitteeseen on jo voiton puolella. Yksi viikonloppu siivousvälineiden parissa tekee ihmeitä. (Huh.) Samalla kun pakkaamme vanhan kodin laatikkoihin, päätimme myös yksinkertaistaa elämää. Olen eliminoidut tarpeettomia tavaroita kierrätykseen, ja uuteen kotiin muuttaa vain asioita, joita käytetään. Tavaran paljouden vähentyessä jää enemmän tilaa asioille, joista nautitaan. Hyvä hetki miettiä uudelleen, mitä ne asiat kodissa ovat.

Muuton ja muunkin syyshässäkän keskellä syksyiset säilöntäreseptit ovat jääneet tekemättä. Säilykesuolakurkut ostetaan tänä talvena kaupasta, mutta hölskytyskurkkuja ollaan tehty nyt loppukesällä ahkerasti. Vanhan ajan simppelit reseptit kuten avomaankurkkuihin sokerin, suolan ja etikan sekoittaminen ovat kerrassan järkeviä – nopeat ja tuoreet suolakurkut muutamassa minuutissa vaikkapa kalaruuan kaveriksi.

Hölskytyskurkut

– 2 avomaankurkkua
– tillisilppua
– 3 rkl väkiviinaetikkaa
– reilu ripaus suolaa ja sokeria

Kuori ja pilko kurkut ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilliä. Laita kurkut ja tilli purkkiin. Lisää etikka ja reilu ripaus suolaa ja sokeria. Sulje kansi ja hölskytä kurkkuja reippaasti. Anna maustua muutama minuutti, ja tarjoile heti rapeana.

Parsa-pappardelle

– 150 g pastaa
– 200 g vihreää parsaa
– 1 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 1/2 sitruuna
– 1 dl kuohukermaa
– 30 g parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Nosta parsat lautaselle odottamaan. Lisää samalle pannulle hienonnettu valkosipuli ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Kääntele 30 sekunttia. Kaada joukkoon kuohukerma. Anna porista noin minuutin. Purista joukkon noin puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita pasta ja paahdetut parsat kastikkeeseen. Raasta päälle parmesaania ja lisää sitruunankuorta.

Lohi-pastasalaatti

– 300 g täysjyväpastaa
– 1/2 kpl_m punasipuli
– 1 rkl kapriksia
– 3 rkl lehtipersiljaa
– 2 rkl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
– 1-2 rkl sitruunanmehua
– 300 g lämminsavulohta

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta siivilässä ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pasta, suikaloitu punasipuli, kaprikset ja hienonettu lehtipersilja.

Sekoita salaattiin majoneesi ja ranskankerma. Mausta sitruunamehulla oman maun mukaan.

Riko lämminsavulohi pienemmiksi paloiksi ja lisää salaattiin.

Sinappinen parsa-perunasalaatti

– 500 g perunoita
– 5 kpl_m vihreää parsaa
– 1 kpl_m varsisellerin vartta
– herneenversoja

Kastike
– 1 rkl kokojyväsinappia
– 3 rkl oliiviöljyä
– 1 rkl sitruunamehua

Kuori ja keitä perunat 15 minuuttia kunnes ne ovat juuri kypsiä. Valuta ja anna jäähtyä. Leikkaa perunat isoiksi paloiksi.

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Leikkaa parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Sekoita kulhossa perunat ja parsat. Lisää joukkoon siivutettu varsiselleri ja herneenversoja.

Sekoita eri kulhossa kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattiin.

Vodkapasta

– 4 rkl oliiviöljyä
– 1 kpl_m salottisipuli
– 1 kpl_m valkosipulinkynsi
– 130 g tomaattipyreetä
– 2 rkl vodkaa
– 3 dl kuohukermaa
– 1/2 tl chilihiutaleita
– 2 rkl voita

Lisäksi
– 500 g pastaa
– parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä. Lisää pannulle hienonnettu salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota muutama minuutti.

Lisää pannulle tomaattipyree. Kääntele pannulla 5 minuuttia kunnes väri muuttuu tiilenpunaiseksi.

Sekoita joukkoon vodka. Anna porista pari minuuttia. (Alkoholi kiehuu pois, eikä valmiissa kastikkeessa ole tunnistettavaa vodkan makua.)

Lisää mukaan kuohukerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Säädä lieden lämpötila matalaksi. Lisää kastikkeeseen voi.

Samalla kun valmistat kastiketta, kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Säästä 1 dl pastan keitinvettä. Valuta al dente pasta siivilässä.

Lisää kypsä pasta pannulle kastikkeeseen. Lorauta joukkoon keitinvettä ja sekoittele kunnes pastat peittyvät tasaisesti kastikkeella. Anna kuumentua muutaman minuutin ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kauho pasta kulhoihin. Ripottele päälle hienoksi raastettua parmesaania.

Paahdetut parsat ja papu-hernesalaatti

– 6 kpl_m vihreää parsaa
– oliiviöljyä

Salaatti
– 250 g valkoisia papuja
– 100 g herneitä
– 1/3 kpl_m purjo
– 2 rkl lehtipersiljaa

Kastike
– 1/2 tl sitruunan kuorta raastettuna
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 tl hunaja-dijonsinappia
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja mustapippuria

Napsi parsoista puisevat tyvet pois. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja pyörittele parsoja pannulla noin 5 minuuttia kunnes ne ovat reippaan paahtuneet.

Huuhtele ja valuta pavut. Sekoita kulhossa papujen joukkoon sulatetut pakasteherneet, silputtu purjo ja persilja.

Valmista kastike. Pese sitruuna. Raasta kuorta hienoksi raasteeksi. Purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon loput kastikeainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita kastiketta oman makusi mukaan salaattiin. Tarjoile salaatti paahdettujen parsojen kanssa.

Gnocchipaistos

  • 3.9.2010
  • 3 kommenttia

Syysmyrsky humisee ulkona niin, että se yrittää tulla sisään ikkunoista ja ovista. Syksyn tuloa ei ole tänä vuonna voinut olla huomaamatta. Elokuun lopun syntymäpäiväni on yleensä ollut vielä kesäinen. Nyt päivä oli tunnelmallisen syksyinen, ja alkoi ihanan lämpimällä japanilaisella nuudeliaterialla, ja ilta vietettiin kotoisasti viinilasin, juustojen ja kynttilänvalon ääressä.

Minulle syksy on aina tuntunut uuden alulta – ajalta elämänmuutoksille ja uusille asioille. Meidän tämän syksyn tervetullut muutos on muutto uuteen kotiin. Enemmän tilaa, järvinäköala, ja ennen kaikkea suurempi keittiö! Uusi paikka tuo mukavasti uutta potkua ja inspiraatiota. Olen tavallista hiljaisempi blogimaailmassa nyt muutaman viikon kunnes uusi koti on valmis. Syysinspiraatio iskee silloin myös Fanni & Kaneliin!

Uutta kotia juhlittiin hyvän ruuan ja viinin merkeissä. Gnocchit itsetehdyssä paahdettujen paprikoiden kastikkeessa, sinihomejuustolla ja pinjansiemenillä viimeisteltynä oli illan suosikki. Tämä gnocchipaistos on kuin tehty syysiltoja varten. Tunnelmallista viikonloppua!

gnocchipaistos
Gnocchipaistos (4 annosta)

– 450 g perunagnoccheja

{ kastike }
– 280 g paahdettuja punaisia paprikoita (säilyke)
– 1 punainen chili
– 2 valkosipulinkynttä
– 70 g parmesaania
– 2 rkl mascarponea
– tuoretta basilikaa
– 2 rkl oliiviöljyä
-karkeaa suolaa & mustapippuria

{ päälle }
– sinihomejuustomuruja
– pinjansiemeniä

Aloita kastikkeesta. Valuta paprikat. Niitä löytyy valmiiksi paahdettuna ja säilöttynä lasipurkissa. Soseuta paprikat, chili (poista halutessasi siemenet) ja kuoritut valkosipulinkynnet sauvasekoittimella. Voit käyttää myös tehosekoitinta. Lisää raastettu parmesaani, mascarpone ja basilika. Soseuta tasaiseksi kastikkeeksi. Pidä sekoitin päällä ja lisää joukkoon oliiviöljyä ohuena nauhana. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kypsennä gnocchit suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta siivilässä. Kuumenna pannulla pieni määrä öljyä ja paista gnoccheja muutama minuutti keskilämmöllä. Kaada kastike gnocchien päälle ja kuumenna.

Kaada gnocchit ja kastike uunivuokaan. Ripottele päälle sinihomejuustoa ja pinjansiemeniä. Paista 200 asteessa muutama minuutti kunnes juusto on sulanut ja pinjansiemenet ovat saaneet väriä.

{ resepti on mukailtu delicious-lehdestä }